— Tietenkin. Pane vaan hevosesi talliin, jos sinne mahtuu. Kuormasi säilyy kartanollakin aamuun asti.
Renki luuli hänen tuoneen tavarakuorman kaupunkiin, eikä Jaakko sen pitempiin puheisiin ruvennut. Hän siirtyi syrjemmälle ja alkoi illasteli laukussaan olevilla evään jätteillä.
Vähän kerrallaan kävivät matkamiehet hevosiaan syöttämässä ja paneutuivat levolle seinäsänkyihin, joita oli joka seinällä päälletysten katonrajaan asti.
Muutamia ylimpiä sänkyjä jäi tyhjäksi ja yhteen kiipesi Jaakkokin, vei mennessään laukkunsa asetti sen jalkapäähän. Sängyssä oli olkipatja ja tyyny. Peitettä ei ollut, eikä sitä tarvinnutkaan korkealla katonrajassa.
Kaikkien asetuttua levolle, sammutti renki lampun ja meni kamariinsa.
Kauvan vielä valvoi Jaakko pimeässä ja mietti uutta, outoa tulevaisuuttaan. Mutta pitkästä kävelystään oli hän väsynyt ja vihdoin alkoi hän hengittää rauhallisesti.
* * * * *
Oli jo valkea päivä, kun hän heräsi. Pirtti oli tyhjä; kaikki olivat menneet asioilleen.
Jaakko laskeutui lattialle ja alkoi miettiä, mihin hän ryhtyisi. Oli tuollainen puolipilvinen syksypäivä, jolloin väliin aurinko revähtää äkkiä paistamaan. Hän käsitti, että työtä täytyy hänen saada ja myöskin asunto. Mutta kummankin löytäminen tuntui sangen vaikealta, paljon vaikeammalta kuin hän oli osannut kotoa lähtiessä ajatellakaan. Kenen neuvoon hän turvautuisi aivan oudolla paikkakunnalla? Kuka häntä ohjaisi ja opastaisi?
Ensin päätti hän lähteä kaupunkia katsomaan; ehkä hän matkallaan jonkun keinon pulaansa löytäisi.