Näin ajatteli ukko, ja Jaakko ei tiennyt, mihin mentiin.
He saapuivat Tuomas Erkkilälle. Portilla ja kartanolla seisoskeli sinipuseroisia miehiä. He ilostuivat ja tulivat Epun perässä sisään.
Se oli suuri huone, jossa oli kuluneita puupöytiä joka puolella. Siitä vei ovia toisiin huoneisiin, joissa asui merimiehiä, joilla ei vielä ollut perhettä ja omaa kotia.
Huoneessa istui pöytien ympärillä miehiä. He tarinoivat juuri äsken lähteneistä tovereistaan. Tuntui kuin olisi iloinen tuulahdus puhaltanut Epun tultua. Kaikki kääntyivät häntä katsomaan, ja eri puolilta kuului ääniä:
— Tulkaa Epu meidän pöytään!
Epu meni keskilattialle ja seisahtui siihen. Jaakko jäi oven suuhun.
Epu katseli eri puolille ja kaikki odottivat jännittyneenä, mitä hän sanoo. Sitten hän alkoi:
— Te kaikki taidatte olla merimiehiä?
— Aivan kaikki. Ei ole joukossamme yhtään "sinikäpälää" [sinikäpälä = kisälli], eikä ainuttakaan renkiä… Mikä lienee tuo tuossa oven pielessä? vastasi eräs nuori merimies ja osotti Jaakkoa.
— Siitä pojasta vastaan minä. Tule tänne poika! käski hän Jaakkoa.