V.
Matti-patruuna.
Seuraavana aamuna heräsi hän siihen, että renki tuli panemaan tulta pirtin lamppuun; ulkona oli vielä aivan pimeä.
Maa oli yön aikana kohmettunut ja pakkanen oli ripotellut sen pinnalle valkoisen kuurakerroksen. Kärrykeli oli parantunut ja siitä kuuli Jaakko pirtissä olevien maalaisten iloitsevan. Ne heistä, joilla oli valmiit kuormat ja muutkin asiat ajettuina, kiirehtivät taipaleelle. Toiset taasen, jotka eilen iltapäivällä olivat tulleet, menivät päivänkoitteessa kaupungille.
Jaakko jäi yksikseen. Hän kadehti niitä onnellisia, joilla oli tiedossaan tämänkin päivän toimet ja työt. Häntä itseään poltti epävarmuus ja pakollinen toimettomuutensa.
Renki tuli hevostaan ruokkimasta. Kun hän näki Jaakon mietteissään, istahti hän hänen viereensä ja sanoi neuvovasti:
— Taitaapa olla paras, että teet niinkuin patruuna illalla puhui.
— Enpä sitä vielä tiedä, sanoi Jaakko ja naurahti katkerasti.
Sitä hän oli miettinyt, mutta ei ollut saanut vielä päätetyksi.
— Kyllä se vain parasta on. Nyt on jo puoti auki. Menehän sinne! Sieltä hänet löydät.