— Mitä on miehekäs veljeni nyt torikokouksessa nenäänsä saanut? kysyi
Henrik pehmeästi ääntäen.
Matti ei katsonut hänen kysymystään vastauksen arvoiseksi, vaan kumartui työhönsä. Veli istui myös pöytänsä ääreen ja hyräili hiljaa äsken soittamaansa sävelmää. Mutta pian hän heitti sen ja syventyi työhönsä.
Siinä veljekset työskentelivät. He olivat kokonaan toistensa vastakohdat. Matti oli rohkea, suora ja raju, kiroili kuin mustalainen ja kun suuttui, oli hillitön kuin raju varsa. Yleensä oli hän töykeäkäytöksinen ja karkea. Henrik taasen oli pehmeä ja saamattomampi, rakasti musiikkia ja istui mieluummin pianon kuin konttoripöydän ääressä. Hänellä oli siro ja sievistelevä käytöstapa. Hän oli suorittanut perämiehen ja kapteenin tutkinnon ja oli onnellisesti ohjannut pari laivaa — karille. Kolmatta laivaa ei Matti enää hänelle uskonut.
Hetken perästä murahti Matti-patruuna pöytänsä äärestä:
— Saimaan kanava valmistuu ensi vuonna.
— Vai niin, sanoi Henrik välinpitämättömästi.
Hänen välinpitämättömyytensä suututti Mattia, tai liekö hän ajatellut, ettei veli käsitä asian tärkeyttä. Oli miten oli, sähähti hänen suustaan vihasesti:
— Aasi!
— Oliko se uusi kohteliaisuussana? kysyi Henrik sävyisästi.
— Aasi ja vielä sittenkin aasi, kun et käsitä, että se viepi meidän Savon kauppamme aivan vähiin. Ja anna, kun kerkeävät rakentaa Savon ylävesille vielä kanavat, niin me emme saa Savosta mitään.