Näin mentiin noutamaan mastopuuta kuudella hevosella.
— Mutta eihän meiltä lie mitään unohtunut? huusi yht'äkkiä Matti ja pysähytti hevosensa.
— Eipä tainnut unohtua. Illallahan jo kaikki lähtöä varten varustettiin, sanoi renki, joka hevosineen rehki isännän perässä.
Matti antoi hevosensa seistä ja tuumaili hetken. Sitten huusi hän viimeisenä ajavalle Jaakolle:
— Otitko rekeesi aisat siitä tallin seinustalta?
— En minä niitä huomannut, huusi Jaakko. Saapihan nuo aisat metsästäkin.
— Eipä sieltä petäjiköstä ole häävi aisapuuta löytää. Käännähän takasin ja aja noutamaan!… Semmoista se on, että jos minä en kaikesta pitäisi huolta, niin ei tulisi mistään mitään, puheli Matti rekeen juoksevalle Latolan isännälle, joka oli heittänyt hevosensa irtaallaan kulkemaan.
Matti oli pyytänyt naapuriaan kolmella hevosella mastopuun nountiin ja lähtemään sitten viemään sitä Raaheen. Sieltä palatessaan toisivat he suolaa ja muuta tavaraa.
— Eiväthän ne nuoret tahdo niin kaikkea huomata, sanoi Latolainen rekeen päästyään. Ethän sinäkään kaikkea aina muista.
— Sinä se vielä noita huolettomia puollat, jurisi Matti.