— Kas, siinä pojassa oli sisua enempi kuin osasin odottaakaan, sanoi Matti-patruuna. Sen me otamme työhön. Hänenlaisiaan miehiä me tarvitsemme!
Sitten riensi hän portaille Jaakon jälkeen.
— Hullu poika! Palaa takaisin! Saat oikeaa työtä.
Jaakko oli jo portilla menossa ja pysähtyi, mutta ei näyttänyt palaavan takaisin. Silloin meni patruuna hänen luoksensa ja taputti häntä olalle ja puheli:
— Tule, tule! Kyllä me vielä sovimme. Sinä hän taidat ollakin oikean miehen alku. Minä erehdyin.
Kun he pääsivät konttoriin ja juttelivat, selvisi siinä muunmuassa, että Jaakko oli tottunut hevosia hoitamaan ja ajamaan. Silloin näytti äkisti juolahtavan jotakin patruunan mieleen ja hän sanoi veljelleen:
— Tuossa pöydälläni on muutamia kirjeitä, joihin olisi vastattava. Tee sinä se. Minä lähden varviin.
— Nyt, poika, saat näyttää mihin kykenet. Mene valjastamaan minulle hevonen! Ottakoon renki kärryt liiteristä!
Tallissa oli kaksi hevosta. Toinen suuri ja raskas työhevonen, toinen patruunan välkkyväkarvainen musta ori, yhtä raju ja hillitsemätön kuin herransakin.
Jaakkoa hiukan pelotti mennä tuon villikon parteen panemaan valjaita sen selkään. Mutta hän karkaisi luontonsa, eikä valjaitten laittaminen tuottanut mitään vaikeuksia. Hänhän oli kotonaan tottunut hevosiin.