Jaakko selitti lyhyesti, miten Paltsu-herra toimitti häntä kotiin.
— Hulluhan se on! Niin reippaita poikia kuin sinä, me tarvitsisimme oikein paljon.
Jaakko naurahti tyytyväisesti ja ymmärsi, että nyt on hänellä tiedossaan työtä ja edessään se vilkas ja kiehtova elämä, josta hän viime talvesta alkaen oli uneksinut.
VI.
Merimies Aunola ja hänen perheensä.
Kun Jaakko ja patruuna tulivat varviin, oli juuri aamiaisen aika.
Jaakko sitoi oriin pirtin seinään ja meni sitten patruunan perässä sisään. Se oli avara ja valoisa huone. Siellä tuoksui terva ja piki. Oven edessä oli useita hakkuupölkkyjä, joiden vieressä oli lastukasa. Niiden päällä oli puhdetyönä veistelty vaarnoja ja tehty muita laivarakennuksessa tarvittavia pienempiä töitä. Keskemmällä oli purjeiden ompelijain matalat jakkarat ja niiden vieressä monen muotoisiksi leikattuja purjekankaan palasia. Seinämillä oli isot kasat purjevaatepakkoja ja lattialla ja pitkissä nauloissa suuria köysirullia: tervaköyttä; paksua ja ohkasta, sekä aivan hienoa ja valkoista liinaköyttä ja vielä lisäksi kaikki maailman köysilajit niiden väliltä.
Näinä päivinä oli alotettu purjeiden teko kahteen uuteen keväällä valmistuvaan laivaan.
Huoneessa istui muutamia kymmeniä ihmisiä, miehiä vanhoja ja nuorempia ja jokunen nainenkin joukossa. Naisiakin oli purjetyössä ja toiset heistä vetivät vertoja parhaimmille miesompelijoillekin. — Muutamat olivat saaneet syödyksi ja istuivat poltellen lyhytvartisilla savipiipuillaan, joita olivat ulkomailta tuoneet.
Patruunan tulo ei ketään häirinnyt. Likempänä ovea olevat vastasivat hänen tervehdykseensä. Hän haki katseellaan jotakin miesjoukosta ja kun ei häntä havainnut, kysyi: