— Missä Aunola on?
— Taisipa mennä puukantamusta kokoamaan. Olen luvannut hänelle lastuni, kun en viitsi niitä itse kotiini asti kantaa, arveli muuan vanhanpuoleinen mies, joka lykki kovaa leivän syrjää höylän pohjaa pitkin. Leivän murenet tippuivat höylän silmästä alla olevaan kuppiin.
— Johan Makkonen on ruvennut sellaiseen työhön, jota en ennen ole nähnyt tehtävän, sanoi patruuna hymyillen.
— Mikä muu auttaa, kun ei ole hampaita; täytyy höylätä.
— Pitäisi syödä pehmeää leipää.
— Ei passaa; pehmeä leipä pehmittää miehen. Kovaa sen olla täytyy.
— Makkonen on Makkonen ainapa syödessäänkin, sanoi patruuna nauraen ja löi häntä olalle.
— Mihinkäpäs nahastaan pääsee… Mutta on tähän kätketty vielä toinenkin asia…
— Mikä, vanha veitikka?
— Se, että jos pehmeää purisin, niin silloin kotonakin puolikymmentä patakettua tekisi samaten ja se loppuisi pikemmin. Mutta kun jyrsimme kovaa leipää, niin se riittää pitempään… ja…