— Tahdotko, moukka, nähdä, miten engelsmanni antaa "mustat silmät?" kysyi Launonen ivaten ja kääräsi hihansa kyynäspäitä myöten paljaiksi.
Hän oli aika taitava nyrkkeilijä ja oli talven kuluessa kerennyt mukiloida monen merimiehen kasvot verille.
— Asetuhan nyt ja rupea työhön! ärähti Aunolan ukko, joka istui Jaakon vieressä.
Mutta Launonen menetti malttinsa kokonaan, kun ukko äänsi hänelle. Hän muisti miten ukko oli hänet ajanut kotoaan pois ja käsitti, että ukko suosii Jaakkoa, eikä hänestä koskaan tyttärelleen mieheksi mielisuosin huolisi. Hän töyttäsi Jaakkoa rintaan, saadakseen tämän suuttumaan, että saisi sitten oikein perinpohjin antaa hänelle selkään. Mutta ennenkun hän osasi odottaakaan, oikasi Jaakko kätensä ja antoi hänelle olan takaa suoran suomalaisen kämmen-iskun korvalle. Se oli niin raju, että Launonen pyörähti purjepakan päälle ja jäi siihen pyörtyneenä.
Ompelemassa olevat naiset kiljahtivat, ja lähinnä olevat miehet hypähtivät Launosta katsomaan.
— Annoitpa, poika, vähän liian tuimasti, sanoi Aunolan äijä.
Jaakko seisoi säikähtyneenä osaamatta mitään sanoa ja ajatella.
— Ei vaaraa, sanoi Matela, vanha merimies, kohottaen Launosen päätä. —
Kyllä tästä vielä mies tulee, kunhan kerkeää. Noutakaa kylmää vettä!
Sitä tuotiin heti ja kun sillä valeltiin Launosen päätä, virkosi hän verrattain pian. Kukaan ei syyttänyt Jaakkoa. Päinvastoin oli joukossa niitäkin, jotka iloitsivat tapahtumasta.
Heidän mielestään sai Launonen nyt ansionsa mukaan. Sitä hän aina oli ollut vaillakin. — Tämä tapahtuma kohotti Jaakon arvoa paljon. Useimmat arvostelivat hänet nyt parhaimpien miesten vertaiseksi. Samassa suhteessa aleni Launosen arvo. Nyt oli hänkin vertaisensa löytänyt.