Sitten alkoi tanssi, mikä antoi lämpimän, vaikka kylmä merituuli tuolla ylhäällä tuntui sangen kovin.
Heti alussa otti Launonen Matildan haltuunsa, eikä päästänyt häntä vapaaksi koko iltana. Tyttö puolestaan näytti olevan iloisesta merimiehestä niin huvitettu, ettei hän Jaakkoa ollut huomaavinaankaan.
Se teki Jaakon mielen apeaksi ja hän vetäytyi syrjään vannoen mielessään, että hänen puolestaan saapi tyttö ilakoida Launosen kanssa vaikka ikänsä. Muiden huomaamatta nousi hän laidan yli ja laskeutui erästä tukea myöten alas. Sitten lähti hän hiljalleen kulkemaan kaupunkiin, koettaen olla tyttöä ajattelematta. Hän mietti, että heti kun ensimäinen "hyyrynotto" tulee, ottaa hän pestin. Sitten lähtiessä sanoo hän tytölle hyvästit ijäksi… Ei hän saanut tyttöä mielestään pois. Hän vihasi tuota heilakkaa. Tyttö teki hänen mielestään äärettömän pahasti, kun ei totellut isäänsä, vaan liehakoi Launoselle, vaikka ukko oli sen kieltänyt. Vihasta puristi hän nyrkkejään, mutta jos tyttö olisi ollut siinä, niin olisi hän hänet ihan kuoliaaksi tukehduttanut rakkaudellaan.
Hiljalleen kävellen läheni hän kaupunkia.
Mutta tällä välin oli ilmassa tapahtunut äkkinäinen muutos. Jotenkin voimakas pohjatuuli oli tyyntynyt ja ilma tuoksui lämpimältä ja sateelta. Siinä oli kevättä, tuota maan, veden ja metsän tuoksua, mikä panee keuhkot laajenemaan ja silmät loistamaan, mikä ihan ilosta pyörryttää.
Kun Jaakko saapui Aunolan kartanolle, näki hän ukon paitahihasillaan kaivolla. Hän oli perunamaansa kastelupuuhissa. Aunolaiska seisoi porstuan ovella käsivarret rinnan päällä ristissä ja kehoitteli ukkoa sisälle. Mutta ukko oli iloissaan ilmanmuutoksesta ja oli kepperä kuin nuori poika.
— Tule, tule jo nukkumaan, kun koko päivän olet työssä ollut!
— Kylläpä sitä aina nukkua saa… Perunan taimet kaipaavat vettä…
— Minäkin tulen kantamaan, ehdotti eukko ja astui kynnykseltä porrashaoille.
— Älä tule! Kohta onkin perunamaa kasteltu, sanoi ukko, tarttui ämpäreihin ja kiidätti niitä juoksujalkaa perunamaalle.