Eukkokin ilmestyi porstuan ovelle kesäpukimissa, valkoinen "röijy" ja vaalea liina päässään. Nähdessään ukon pientareella, lähti hän vakoa myöten hänen luokseen. Aina vähän väliä kumartui hän katsomaan perunan taimia. Kun hän tuli ukon luo, sanoi tämä hänelle iloisesti:
— Antoipa Luoja oikean kesän.
— Kyllä peruna nyt kasvaa, iloitsi myös eukko.
— Ei viivy monta viikkoa ennenkuin saat uutisperunoita keittää.
— Ei viivy, ei.
— Kyllä on tuo tuomi kaunis. Tuoksuu niin voimakkaasti… Pitäisi ottaa joitakin oksia sisällekin, sanoi eukko.
— Varo, ettet vain suurempia taita! varoitti ukko. Samassa kepsahti hän seisomaan ja taittoi itse joitakin terttuja, antaen ne eukolle. Hän suojeli kaunista tuomea kuin silmäänsä.
— Etkö uskaltanut antaa minun taittaa? pilaili eukko. Sitten hän sanoi:
— Siellä olisi kahviakin.
Yhdessä lähtivät he sisään. Ovi jäi auki, auki oli myöskin ikkuna. Kesäinen ilma leyhki läpi puhtaan ja siistin kyökin… Eukko laitteli tuomen oksia vesilaseihin joka huoneeseen. Sitten kaatoi hän kahvia.