Urut alkoivat soida ja täysistä sydämistä kaikui kaunis suvivirsi kantautuen avonaisista ikkunoista kesä-illan loisteeseen. Se johdatti ajatukset ihmeelliseen, päivänpaisteiseen Itämaahan, missä kasvoivat Saaronin liljat ja tuoksuivat Libanonin ruusut ja missä syntyi se ruusu, jonka tuoksu ja kauneus on kestänyt vuosituhansia antaen armoa ja lohdutusta miljoonille ihmisille. Ja sitten kaikui herkän tunteen kannattamana tuolle ruusulle pyyntö:
"Maan meren anna kantaa runsaasti lahjojas, tarpeemme meille antaa Sun siunauksestas! Suo suloisuutta maistaa myös sielun sanassas, ain' armos sille paistaa, niin on se autuas."
Loppuvärssyn aikana astui sanaa selittämään kaikille tuttu vanha pastori, joka aina alotti saarnansa tällä merkillisellä rukouksella: "Kirkas tuli ja leimaus, sytytä meihin palava rakkaus!"
Suvi-illan houkuttelemana eksyi hän varsinaisesta tekstistään ja rupesi puhumaan suloisesta suvesta, johtuen siitä selittämään sitä suvea, mikä kestää ijankaikkisesti.
Mieli herkkänä ja täysinäisenä sekä avartunein katsein solui ihmisvirta jumalanpalveluksen loputtua varjoisasta ja valkoisesta temppelistä ilta-auringon kullassa lepäävään kirkkotarhaan. Siitä hajautui väki pikkukaupungin kaduille, vieden sieluissaan valoisan hohteen koteihinsa.
* * * * *
Tuulen värettä ei käynyt. Meri kimalteli sileänä ja lämpimänä. Illan aurinko loisti kirkkaana lähellä rantaa olevan Fantin saaren yli. Merimieshuoneen seinustalla istui päivänpaisteessa joukko merimiehiä tarinoiden ja poltellen. Katolle nostettu lippu riippui velttona tangossaan. Se oli merkkinä, että merimiesten pestaus oli alkanut. Kirkosta päästyään tuli Jaakkokin tänne. Siihen istui hän miesten joukkoon ja kuunteli heidän jutteluaan. Puhe kosketteli merelle lähtöä, laivaa, kapteenia, muita päälliköitä ja palkkaa. Palkkaa ei kukaan moittinut. Laiva oli myöskin uusi ja hyvä purjehtimaan. Mutta kapteenista puhuttiin paljon. Hän oli pahankurinen ja saita, piinasi miehiä nälällä, kun ei koskaan raskinut hankkia tarpeeksi ruokaa, joka loppui aina kesken matkan.
Muutamia miehiä oli jo mennyt sisään ottamaan pestiä. He olivat niitä, joilta varat oli kaikki, joten täytyi lähteä; muuten saisi joukko puutetta kokea. Paremmin toimeentulevat eivät aikoneet ollenkaan lähteä, kuultuaan lopullisesti, kuka kapteeniksi tulee.
— Joko aiot "herneen" ["herneen"-otto = hyyrynotto: koska pääasiallisimpana ruokana merellä oli hernekeitto] ottaa? tiedusteli Jaakolta se mies, jonka viereen hän istui.
— Niinpä olen ajatellut, sanoi Jaakko. Joko siellä sisällä on ketään?