* * * * *
Samana iltana makaili Jaakko pihanurmikolla. Avonaisesta ikkunasta kuului vilkasta puhelua ja naurua. Aunolalle oli tullut naapurin eukkoja pyhäiltaansa viettämään.
Aikansa maattuaan ja kun ilta-aurinko painui talojen taa, että piha tuli varjoisaksi, nousi hän ja lähti sisään.
Matilda oli kahvitarjotin kädessään viekaskielisen Aholaiskan edessä, kun hän tuli. Eukko alkoi pärpättää:
— Sieltäpä uusia merimiehiä tulee. Minkälainen merimies sinä olet, kun ei "herne" janotakaan? Meidän poika lienee jo "tuuplokina" ja moni muu. Ei häntä ole sitten kotona näkynyt, kun puolenpäivän jälkeen meni "hyyrynottoon". Kari kävi äsken meillä, ja sanoi, että Jaakkokin otti "hyyryn".
Ukko ja Aunolaiska katsoivat ihmetellen ja kysyen Jaakkoon. Heitä ihmetytti, ettei hän heille ollut ilmoittanut; ei mitään puhunut nytkään illalla, kun oli kaupungilta palannut. Mutta Jaakko ei välittänyt heidän ihmettelystään. Hän katsoi Matildaa, miten tämän käsistä oli tarjotin pudota, kun Aholaiska ilmoitti hänen merelle menostaan. Tyttö karahti punaiseksi ja kiiruhti kyökkiin niin joutuin kuin kerkesi. Ihan selvään näki Jaakko hänen mielenliikutuksensa.
Maailma lehahti hänelle valoisaksi ja hän kiitteli mielessään tuota suulasta akkaa, joka oli asian puheeksi ottanut.
Sitten selitti hän iloisesti Aunolan ukolle, että hän oli ottanut pestin muka aivan ajattelematta, kun olivat muutkin sen tehneet. Siltä se nyt rupesi hänestä tuntumaan.
Koko illan oli hän puhelias ja hilpeä. Hänen oli niin hyvä olla, ettei koskaan ennen Aunolassa.
* * * * *