Niin. Jos vertailemme entis-ajan päivällisiä nykyaikaisiin, niin ilman "mikroskoopiakin" voimme huomata eroituksen, huikean eroituksen. Leipää, kalaa, piimää ja jälkiruuaksi alkuperäinen suomalainen "paakelsi" — naurishautiainen. Sellaiset olivat muutama vuosikymmen sitten, herkut pappiloiden pitopöydissäkin, niin olen kuullut kerrottavan. Mutta entä nyt. Leipää ensinnäkin on kolmea, neljää eri sorttia. Voilautasella kukkaisten keskellä jos jonkinlaisia kiekuroita, palloja ja pyörylöitä. Sitten säilykkeitä ainakin kymmentä eri lajia. Siinä on aa makkaraa, tee makkaraa, krapuja, anjouvista, lohta, kaviaaria, omelettia, ja onpa pieniä turnipsin alkujakin naattineen päivineen y.m. rehuaineita. Sitten paistit, syltyt, kastikkeet, sinapit, etikat ja pippurit. Viimeisenä voiteluna on vielä ohukaisia ja mitähän lienee, tutisevaa. Täytyy sanoa kuin Tolari "Tukkijoella", että: kyllä siinä jokapäiväisessä leivässä on niin paljon kaikenlaista maallista tavaraa, jotta aivan mahdoton on niitä kaikkia saada päähänsäkään.
Mutta näinkään monipuolisessa päivällispöydän kattamisessa ei ruuanlaittotaide ole vielä huippuunsa kohonnut. Tämä on vaan sitä tavallista, siitä puuttuu viimeinen hienous. Kun oikein hienosti katetun pöydän äärestä nousee, niin on turkasen kova nälkä ja toivoo mitä pikemmin pääsevänsä kotiin — syömään. Se se vasta on hienoa.
Tämän ylenpalttisen hienouden ja monipuolisuuden tavoittelemisen luulisi olevan suurimmaksi osaksi soppa- tai talouskoulujen ansiota. Toivottavaa siis olisi, että valtiopäivillä, ensi istuntokaudella joku asiaa harrastava maan-isä tai -äiti nostaisi välikysymyksen edellä olevasta asiasta. Soveliain kysymyksen nostajaksi olisi kaikista laihempi eduskuntamme jäsenistä. Asia ehken siten voittaisi, saisi osittain säälistä paremman kannatuksen. Kysymyksessä olisi tehtävä ehdotus erityiseksi lakipykäläksi. Ja olisi siinä tarkoin määriteltävä millaisia ruokia ja kuinka paljon henkilöä kohti talouskouluissa olisi opetettava keittämään. Samalla myöskin voisi toiseksi momentiksi sovittaa seuraavan säännöksen: Koska nyt nykyäänkin jo on hyvin paljon sellaisia talouskoulun käyneitä, joilla ei ole vakinaista virkaa tai paikkaa, (vanhojen piikojen lukumäärä on nim. arveluttavassa määrässä lisääntynyt) niin turvataksemme heidän toimeentulonsa, katsomme kohtuuden ja oikeuden mukaiseksi, että emännän paikat tästä aikain ovat virallisessa lehdessä avonaiseksi julistettavat, ja että talouskoulun käyneille hakijoille on aina etusija annettava.
Lopetan sillä toivomuksella, että ehdottamani asia todella tulisi yleisen pohdinnan alaiseksi ja otettaisiin sitten huomioon ensi kerran edustajia valittaessa.
Apulannoista.
(Esitelmä.)
Arvoisat kuulijat!
Suomen kansa on tänä viimeisenä vuosikymmenenä ottanut aimo askeleita eteenpäin, kuten ehkä kaikki tietänemme. Seuroja ja yhdistyksiä jos minkin nimellisiä, on ilmestynyt kuin sieniä sateen jälkeen. Kokouksien ja iltamien ohjelmat koetetaan saada mahdollisimman arvokkaiksi ja monipuolisiksi. Erittäin ilahduttavaa on se, että pienempiinkin illatsuihin koetetaan saada ainakin yksi lyhyt puhe tai esitelmä. Opinhalu ja tiedonjano on kansassa kasvanut. Ei enää tyydytä yksinomaan huvipuoleen, ilveilyihin, tanssiin ja sen semmoisiin, vaan nyt vaaditaan jo jotain painavampaa, aatteellista, tieteellistä t.m.s. ja se seikka todellakin on ilolla mainittava. — Toisin oli ennen. Muistanpa vallan hyvin, kuin piennä poikana olin ensi kerran yleisessä iltamassa. Eräs naishenkilö esitelmöi Snellmannin elämäntyöstä. Mutta jaksettiinko sitä kuunnella? Kaikkea vielä. Hatut päässä, tupakoitaan tupruttaen, puhelivat miehet yhtä suurella äänellä kuin puhujakin ja poikaviikarit ovensuun puolella kellokauppoja hieroivat. Se oli siihen aikaan. No, niin! Se siitä.
Tohtori X oli hyväntahtoisesti lupautunut puhumaan täällä tänä-iltana, mutta viime tingassa saimme tiedon, että hän on arveluttavasti sairastunut. Meille toimihenkilöille tuli hätä käteen, mistä saataisiin puhuja. Yritettiin yhtäältä, koetettiin toisaaltakin, mutta aina vaan huonoilla tuloksilla. Toiset olivat jo tilatut jonnekin muualle, ja toiset taas sanoivat, etteivät he näin vähässä ajassa voisi mitään valmista saada. Mikäpä siinä siis muu neuvoksi kuin että jonkun johtavista täytyisi se ottaa. Heitettiin arpaa ja arpa lankesi Joonaalle.
Mutta ei ollut minullakaan enää aikaa vallan viljalti, joten en voi arvoisalle yleisölle mitään erikoisempaa tarjota. Ja pyydän siis, että kuulijat painaisivat villaisella tätä ohjelmanumeroa.