Nyt ruvettiin laittelemaan matkavarusteita, korjailemaan vaatteita, kelkkojen jukkoja, suksen varpaallisia, sauvoja ynnä muita. Pojat kantaa mysäsivät kaikki halot pirttiin, joita oli enemmän kuin kymmenen lämmitystä.
Äiti kehotti ne panemaan hyvään pinkkaan uunin kupeelle, jotta jos tuota niinkuin tultaisiin kerran takaisin, niin on siinä valmiit halot, mistä panna tuleen. Silloin tuota ei tarvinne — sanoi hän — vehkajauhoilla keittoa suurustaa eikä liene leipänä paljas vehkajauhotaherrus. Erilainen, kokonaan erilainen lienee silloin tässä elämän alotus kuin nyt on lopetus. Saattaahan Jumala siunata elämämme hyvinkin runsaalla kädellä, koskapa nyt alkukin on näin lupaava. Jumalalle olkoon kiitos, ajatteli äiti siinä toimiessaan lähdön valmistukseksi ja alituisesti veisaillessaan sielua ylentäviä virsiään.
Pojat kun saivat kaikki halkonsa pirttiin, niin punaa uhkuvin poskin huudahti Taneli: Siinä ovat nyt kaikki oluet ja maltaat, ja voittomielisenä kopisteli lunta suurista kengistään keskelle lattiaa.
Äiti katkasi virtensä, katseli leppoisesti poikiinsa ja muistutti: Mutta siellä Kurkelassa ei saakaan niin lumikenkineen tulla huoneeseen, siellä pitääkin opetella luudalla pyyhkimään ulkona kenkänsä. Ei saa sylkeäkään lattialle.
— Sylkeäkään, huudahti Niilo.
— Ei sylkeäkään. Siellä kai on maalatut lattiatkin.
— Maalatut lattiat?… Onko kirkossa maalatut lattiat?
— Ei ole kirkossa, vaan Kurkelassa ovat, toisti äiti.
Pojat tyrmistyneenä katselivat toistensa silmiin ja väliin suuriin länttäkantaisiin ja puolikaudosta nokaksi vääntyneisiin kenkäronttosiinsa ja kuiskivat toisilleen: Paremmin kuin kirkossa, pirtti on Kurkelassa parempi ja komeampi kuin kirkko. Minkäänlainen tuossa on katto? Ei varmaan se ole näin musta kuin tässä pirtissä. Ei, punanen kai se on laki vai liekkö sininen kuin taivas, juuri niinkuin poutainen taivas?
Äiti oli jo lintuvelliä pannut Vannin kuppiin, vienyt penkille Vannin luo, nostanut Vannin istumaan ja kehotteli nyt syömään, että tervehtyisi. Sitten poistui taas paikkaamaan töppöstään.