Eräänä päivänä meni Vanni puistoon, mutta siellä tapasi hänet suuri joukko katupoikia, jotka ilkeästi jätkyttelemällä alkoivat: Sinäkö sitä olet se huutopiikki? Kieropään Sannan huutopiikki. Rönnbergin kieropään Sussan huutolainen. Voi kun on sääresi hienot, ihan kuin varpusella! Ilmankos se olisi huutopiikki!
— Minä olen Vanni, kuului Vannin suusta nureksiva sana ja kummissaan katseli poikain käytöstä.
— Malli! Mikä malli sinä olet? Paljas huutopiikki vaan, Rönnbergin loppisuun Sannan huutopiikki. Sen kyttyrä Sannan huutopiikki.
Vanni ei ollut koskaan senlaista nähnyt, niin ei ymmärtänyt mitä tämä on. Mutta mieli kuitenkin meni pahaksi, että itku pääsi, niin lähti rientämään kotiin. Vaan pojat rupesivat jälkeen viskelemään pienillä kivillä ja juuri portille päästessä sattui yksi terävä kivi päähän, että takaraivoon tuli suuri haava, ja hattu lensi päästä kadulle.
Hätäisin silmin ja parkuen juoksi nyt Vanni kartanoon ja veri juoksi virtana haavasta.
Sanna hätä-äänen kuultuaan juoksi ulos ja nähtyään Vannin verissään löi käsiään yhteen ja huudahti: Hyvä isä siunatkoon, menitkö hevosen jalkoihin, vai mitä!
Vanni ei kyennyt sanomaan mitään, parkui vaan ja luuli poikain kivien vieläkin tähtäävän hänen päähänsä. Vasta sitten kun Sanna oli Vannin kantanut työhuoneeseensa ja yhä jatkoi kyselemisiään: mikä sinulle sen teki? sanoi Vanni, että vieraat pojat viskasivat kivellä, sanoivat minua monta kertaa huutopiikiksi. Sitä hokivat vaan, että Römperin Sannan huutopiikki, kieropään Sussan huutopiikki, kyttyrä Sussan huutopiikki. Ja sitten kun lähdin juoksemaan pois, niin jälkeen viskoivat monta kiveä ja yksi kävi päähäni.
Sanna näki, että haava ei kuitenkaan ollut syvä, terävälaitainen kiven liuska oli vaan viiltänyt takaraivosta nahkaa halki, niin sitoi sen, jotta veri lakkasi tulemasta ja Vanni sai ruveta pää kääreessä maata lattialle tehdylle vuoteelle, johon Sanna peitellessään varotteli, että ei milloinkaan saa Vanni enää mennä yksinään ulos, jossa pahat pojat semmoista tekevät.
— Mistä ne ovat ne pahat pojat tulleet?
— Ihmisten poikia ne ovat, vaan ne ovat pahoja,