— Mitä hänellä on siitä tuumaamista, huudahti Sanna ja kasvot elpyivät… Eikö hän tiedä, että me tulemme aikaan kotonamme ilman hakematta mitään tämän suurempia etupaikkoja… Puhuiko hän minun kohtalostani mitään?
— Puhui hän paljokin. Hän esitteli muun muassa, että kun minä tulisin seminaariin, niin sinä lähtisit mukaan, tekisit siellä vaatteen silitystyötä, jota kyllä olisi sielläkin aivan yllin kyllin, ja sitten tulisimme aina kesäksi tänne… Arvelipa juuri huomenillalla tulla hommaamaan, että jos niin, niin hän asuisi talven ajan tässä näissä huoneissa,.
— Hym… En voi muuta kuin nauraa niin lapsellisille tuumille. Mekö lähtisimme yhdessä ajelehtimaan kuni Tiikkajan tamma varsoineen ikäänkun työ olisi siellä lystimpää kuin täällä.
— Ainoastaan siinä tapauksessa jos minulla tulisi vaikeaksi lähteä yksin ja sinulla jäädä tänne yksin. Eikähän se mitä ajelehtimista olisi käydä neljänä talvena muualla ikäänkuni jäähdyttelemässä ja neiti Pajulan sanaan kopistelemassa itsestämme kotoisia pölyjä.
— Kotoisia pölyjä! Hym, kotoisia pölyjä! virkkoi pilkallisesti Sanna ja oli mielessä sanoa, että se pöly, mikä kotona ainoastaan koulutyttöin silmiin näkyy, ei tarvitse kopistelemista, vaan kun kuuli ystävänsä neiti Pajulan sanaksi, niin jätti sanomatta ja jatkoi: Siihen neljään talveenko se mieron kiertäminen sitten loppuisi? Sinä joutuisit johonkin maailman kolkkaan johonkin kurjaan kansakouluun opettajaksi, olisit siinä yhden lukuvuoden, toiseksi hakisit toiseen, kolmanneksi kolmanteen j.n.e. Minäkö kotini ehdolla seuraisin mukanasi? Miltä minä näyttäisin? Ei miltään muulta kuin hännän jatkolta.
Tämä Sannan vakava puhe masenti Vannin mieltä. Koitti hän sen kuitenkin salata ja muistutti:
— Mutta jos pääsisi tähän kaupunkiin opettajaksi.
— Tähän kaupunkiin! huudahti ystävällisesti Sanna. Tähän kaupunkiin! Voi lapsi kulta ajatuksiasi. Tähän kaupunkiinko otettaisiin opettajaksi vasta leivottuja tyttöhutikoita… Jos sinä omistaisit kaikkein parhaimmat lahjat, niin saisit kymmeniä vuosia riekkua muualla ennenkun olisi syytä ajatellakaan senlaista, ja silloinkin jonkun mitättömän ja harmittavan syyn, esim. syntyperäsi alhaisuuden takia saisit väistyä ylhäisempi-syntyperäisen tieltä syrjään. Näitä esimerkkejä olen nähnyt monta ja useamman olen kuullut niistä kertovan.
Vannin mieli kokonaan lamautui, pää vaipui käden nojaan ja melkein kuiskaamalla virkkoi:
— Joksikin kotiopettajattareksi.