Mutta samassa mäjähti kirkon kello, niin Sannan koko ruumis hieman hytkähti ja muistutti:
— Nyt on sunnuntai. Tahtoisitko mennä kirkkoon.
— En halua. Täällä on paras.
Sannan kehotuksesta Vanni otti nyt raamatun ja alkoi lukea siitä Johanneksen evankeliumin neljättätoista lukua. Kuulemaan keräytyi nyt kaikki linikan hoitajattaret ja paljon jalahteelta sairastavia sairaitakin. Tämä miellytti Vannia ja luki hän nyt tavallista raikkaammin ja sanat kuuluivat eläviltä. Ja Vannin kadehdittavan kauniit kasvotkin näyttivät nyt tavattoman kauniilta.
Luku oli loppunut ja Sanna näki, että se vaikutti kuulijoihin lämmittävästi ja näytti siltä, että haluttaisi kuulla lisää, niin Sanna huomautti:
— Se, mitä tässä luettiin, kuuluu yksinomaan niille, jotka uskovat Jumalaan ja rakastavat Jumalaa. Sentähden uskoton maailma ei saa nähdä Isää eivätkä tunne Isää, kun ne eivät rakasta häntä. Sentähden uskoton maailma jää osattomaksi kaikesta mitä Jeesus opetuslapsilleen tässä lupaa.
Monen kuulijan silmään näkyi kihoavan kyynel, niin Sanna jatkoi puhettaan miten kaikki ihmiset ovat kutsutut ja lunastetut ijankaikkiseen autuuteen, mutta ainoastaan sentähden jäävät osattomaksi kun eivät usko Jumalaan eivätkä rakasta Jumalaa. Mutta millä hetkellä jumalaton hylkää tiensä ja kääntyy, niin hänelle tapahtuu laupeus. — Hän siinä selkänsä tiessä puheli niin voimakkaasti ja lämpymästi, että juhlalle tuntui tämä hetki jokahisesta ja mielihyvällä erosivat nyt kuulijat omiin huoneihinsa.
Aarokin oli Vannin tähden tullut linikkaan ja oli nyt kuulijain joukossa. Mutta kun kuulijat hajosivat, niin estääkseen Vannin mieleen painumasta niitä Sannan uskonnollisia käsitteitä, joita kaikki muutkin kuulijat paitsi Vannia näkyivät totuuksina pitävän, teki kysymyksiä Sannalle:
— Miksi kaikki uskovaiset eivät käsitä raamatun totuuksia samalla tavalla, vaikka on käsissä sama raamattu?
— Ei kaikki voi maailmassa olla täydellistä. Usko ja rakkaus Jumalaan täydentää kuitenkin kaikki.