— Mutta miten voivat kaikki uskoa samalla tavalla kun eivät käsitä raamattua samalla tavalla?
— Ne uskovat sentään samaan lunastajaan.
— Mutta Juutalaiset eivät usko Kristusta syntyneeksikään.
— Senpätähden ovatkin hajoitetut kaikkeen maailmaan.
Nuo viimeiset sanansa sanoi Sanna senlaisella painolla, että Aaro tunsi Sannan kyllästyneen hänen kyselemisiinsä; Aaro ei jatkanut, jäi vaan tyynenä istumaan Vannin lähelle. Oleminen siinä kumminkin tuntui nyt painostavalta, niin pyysi anteeksi kaikkea liikaa ja kiirehti ulos pyytämättä Vanniakaan lähtemään mukaansa.
Ei hyvin kauvan jälkeen tuli nyt Aaro toimessaan ja palavissaan linikkaan ja varsin näyttääkseen miten suuria on taas tekeillä alkoi:
— Sinä, Vanni, lähdet kai tänä iltana arpajaisiin. Ne on pantu toimeen suomalaisen teaatterihuoneen rakennuskassan hyväksi, niin asia koskee meitä kaikkia emmekä saa jäädä pois kukaan, ken vaan kynnelle kykenee. Sanalla sanoen, se koskee meitä kaikkia.
— Johan velikulta houraat nyt, kuului Vannin välinpitämätön vastaus.
Mitä teaatteri koskisi meitä kaikkia. En ainakaan minä tarvitse.
— No, no. Tarkoitus on hyvä, vaikkapa emme sitä käsittäisikään, innosteli Aaro. Lähdethän kuitenkin, minä maksan edestäsi ovirahan ja ostan arpojakin, elä estele nyt, sinä tarvitset siellä käydä, kello kuusi tänä iltana alkavat kaupungin lukutuvalla. Lähdemme täältä neljännestä vailla kuusi… Lähdemmehän?
— En ainakaan minä ja tuskimpa muutkaan, kielsi Vanni päättävästi.