— Voi, voi minkä vahingon teit itsellesi kun et tullut arpajaisiin. Siellä kuultiin nyt sen mainion Blom'in puhuvan, voi, voi, miten voimakasta se oli, se on jotakin nähdä ja kuulla senlaisia puhujia. Sitten Sormusen maisteri piti pitkän ja elävän puheen teaatterin tarkoituksesta. Ja neliäänistä laulua kuultiin; voi, voi miten mahtavaa se oli, oikein tahtoi hurmata.
— Ei maista mikään millekään, keskeytti Vanni surumielisesti. Nyt on
Sanna maannut täyteen seitsemän viikkoa niissä kahlehissa ja tohtori
eilen illalla tarkasti voisiko päästää kääreestä irti, mutta ei…
Toiset seitsemän viikkoa määrättiin vielä makaamaan siinä sijassaan.
— No, miten niin? huudahti Aaro kauhistuen.
— Siinä kurjassa taudin syömässä raihnassa paranee luun viat niin hitaasti… Onnettomista onnettomin, mitä hän saa kärsiä!
— Vai yhä seitsemän viikkoa. No, mitä ihmettä! Seitsemän viikkoa ja yhä seitsemän viikkoa, yhteensä neljätoista viikkoa, oi hirmuista, jahkaili Aaro ja koetti tekeytyä surumieliseksi, samanlaiseksi kuin Vannikin, vaan sitä hän ei voinut tehdä niin ettei Vanni olisi huomannut siinä jotakin teeskentelyä.
Vanni heittäytyi nyt aivan puhumattomaksi, tehdä suki vaan työtään niinkuin tulen sammuttaja, niin Aarokin jäi äänettömäksi ikäänkuin odottamaan mistä aineesta Vanni alottaisi puheen, niin hän olisi mies valmis jatkamaan ja saamaan Vannia iloisemmalle tuulelle. Mutta Vanni pysyi vaan raskasmielisenä ja semmoinen selittämätön kolkkous tuntui hohtavan Aaroon.
Vannin mielessä paloi nyt saada ilmoittaa Aarolle, että hänkin tietää sen pahan huhun mikä kylällä heistä liikkuu, nähdäkseen varsin mitä se Aaroon vaikuttaa ja näyttääkö Aarolla olevan halua saada se raukeamaan. Kolkolla tavalla ei kuitenkaan Vanni tahtonut sitä ilmaista ja mietti nyt miten hän sen sanoisi.
Pitkän tuokion perästä näkyi Vannin povessa kypsyvän joku ajatus sanoiksi, sen näki hänen virkenevistä kasvoistaan.
— Minulla on sinulle Aaro sanomista, mutta et saa pahastua, kuului
Vannin vakavat sanat.
— Pahastua! huudahti Aaro naurahtaen. Jos sinä sanot pahasti, niin
minä pahastun, sille en taida minä itsekään mitään, sitä vähemmin sinä.
Avaa kuitenkin suusi ja sano jotakin, mutta elä pahasti, muista se…
Etkähän sinä viitsikään minulle pahasti sanoa.