— Mutta mitä siinä sitten oli myytävää, sanoi Mikko arasti ja ääni hieman värisi, sillä hän arvasi, että nimismies toimittaa ne pojat käräjiin, ja silloin niistä on pääsemättömissä.
— Olihan siinä tuo hevonen, neljä lehmää ja heinälatoja niitä kuinka monta lienee ollutkaan. Yhden niistä minä sain, sanoi Ledenberg.
— Mutta te saitte parhaan ladon, sanoi Jertta. Siinä alangon ison aukean ladossa on tosi hyviä heiniä, ne tehtiin parhaalla poutaviikolla, mutta muissa ladoissa, ainakin muutamissa, on valmista lantaa, kun heinät sateella märkinä lätkistivät.
— Sen heinäladon kai te annatte meille? kysyi Auno ystävällisesti hymyillen.
— Saattehan sen. Siitä ei tule kiistaa, sanoi Ledenberg reippaasti.
Tähän asti oli Auno kuunnellut puhetta, mutta nyt hän otti kynän ja kirjoitti nimensä Mikon nimen jälkeen ja hetken silmäiltyään kirjaa sanoi:
— Letemper. Minkätähden teitä kutsutaan Lättenperiksi, vaikka nimenne on Letemperi.
Ledenbergin partaiset kasvot hieman punastuivat, mutta hän virkkoi kohta:
— Se kai tulee siitä, että suomalainen talonpoika ei osaa sanoa nimeä, joka vähänkin vivahtanee vieraaseen kieleen.
— Kieli ei suju ääntämään pehmeitä kirjaimia, sanoi konttoristi, — mutta ei se mitään ole jos Ledenbergistä tulee Lättenperi. Sen meidän naapurin kauppiaan Belfastin nimen ovat muuttaneet Pölvästiksi ja meidän viskaali Ståhlista on tehty Tollos. Ja eihän ne kaikki säästä omiakaan nimiään. Mäkelän emännän on pappi ristinyt Agnetaksi, mutta se taitaakin nyt olla Auno ja Mäkelän isännän on pappi ristinyt Mikaeliksi, mutta nyt se on Mikko.