Ledenberg ja Mikko olivat ja kirjoittaneet kauppakirjaan nimensä. Kun Auno kuuli nimensä kauppakirjassa, tiesi hän nimikirjoitustaan tarvittavan kirjaan ja tahtoi siksi aikaa jättää pienokaisen sylistään Jertan syliin. Mutta kun oli vieraita talossa, ei pienokainen tahtonut lähteä Jertalle eikä isälle. Se kääriysi vain syliksi äidin kaulaan ja puristautui niin lujaan kuin suinkin jaksoi. Kun pienokainen ei tahtonut äidistä erota, työntyi Auno pienokaisineen pöydän taa ja sanoi:
— No me yhdessä Matin kanssa kirjoittaa hurautetaan.
Mattikin rauhoittui kun Auno istui pöydän taa. Nojaten olkapäänsä äidin rintaan se suurilla silmillään katsella remuutteli toisella puolen pöytää olevia vieraita.
— Jopa siinä on kaunis lapsi, huudahti Ledenberg. — Katsohan sinäkin,
Niilo, eikö ole oikein harvinainen.
— Kyllä siitä kasvaa Mäkelään oikein komea Matti, sanoi konttoristi.
— Nytpä sitten muuttuu siinä Mäkelässä suku, mietiskeli Mikko. — Siinä tiedetään Turusen suvun olleen siitä saakka kun ensimäiseen kekäleeseen on tuli viritetty, ja siitä lienee jo lähes tuhat vuotta. Sen ensimäisen tulen virittäjän tiedetään olleen kotoisin Turun läänistä, ja siksi naapurit ovat alkaneet kutsua sitä Turuseksi, ja se on itsekin henki- ja papinkirjoihin merkityttänyt nimensä Turuseksi. Tähän päivään asti on siinä Mäkelässä Turusen suku lämmitellyt, mutta huomenna ei enää, jos vain niiltä Turusen suvun jätteiltä saanee rauhan.
— Kyllä niiltä saatte hyvänkin rauhan, sanoi Ledenberg. — Kyllä pojat kiittävät käteistään, kun kiireimmän kautta pääsevät maailman toiseen laitaan. Ne haukkuivat ja häiritsivät nimismiestä virkatoimessa ja sitäpaitsi ovat hävittäneet pantattuja tavaroita. Ovat tappaneet kaikki lampaat, härän ja lehmänuoren, joitten lihoja ja nahkoja ei löytynyt mistään. Eikä jyviä yhtään kappaa, vaikka nekin olivat pantattuja. Nimismies laittoi hakemaan Piiraalan lautamiestä niitä haastamaan tulevalla viikolla alkaviin käräjiin, mutta heti pojatkin katosivat kuin suola suureen mereen, vaikka ei siitä nimismiehen hommasta olisi luullut poikain tietävän mitään.
— Se Harakkaniemen Kustihan niillä oli korvana, sanoi Jertta. Siellä Harakkaniemellähän niillä on kätkö. Siellä tapettiin lampaatkin ja sinne vietiin sonnin ja Tiistikin lihat ja nahat. Jyviä ne lienevät piilottaneet heinälatoihin ja mihin kaikkeen nuo lienevät panneet.
— Mutta miksikä ette sitä siellä sanonut? kysyi Ledenberg.
— Tappaneet olisivat minut, sanoi Jertta alakuloisesti.