— En. Miten se kuuluisi? sanoi Ledenberg.
— En minäkään ole kuullut, vakuutti konttoristi.
Mikko mietti hetkisen ja alkoi kertoilla:
— Täällä kylällä on silloin vihan aikana tapahtunut monta kauheaa tapausta, ja senpätähden täältä ne ihmiset, jotka ovat henkiin jääneet, ovat paenneetkin kolmen peninkulman päähän Horjun erämaahan. Siellä nyt vielä näkyy kymmeniä pakopirttien uunin raunioita. Mutta Mäkelässä on asunut kaksi pelkäämätöntä veljestä, Jyrki ja Tommo eli Tuomas. Ne eivät ole lähteneet pakoon, ne ovat eläneet kotonaan, vaikka eivät liene kaikkia uniaan aivan levollisesti nukkuneet. Kerrankin oli vihollisia pari miestä tullut Jyrin makuuhuoneeseen kostamaan Jyrille entisiä tuhoja. Jyrki oli kerjennyt herätä ja tempaista ankaran tuppivyönsä, johon oli kiinnitetty suuri visainen tupakanpoltto-piippu, tupakkamassi ja suuri visapäinen puukko tuohituppineen. Sillä vyöllään kun oli Jyrki alkanut kurautella vihollisiaan, niin palata oli pitänyt. Olivat kiittäneet, kun henkiin olivat sillä kerralla jääneet, ja olivat sittemmin kertoneet toisilleen, että sieltä oli leikki kaukana, kun tuppi tuli, kukkaro lähti ja piippu kovimmin kolahti. — Mutta kerran eräänä kesänä ne veljekset olivat muutamana päivänä menneet tuonne Lintuselän rinteelle parin virstan päähän kasken hakkuuseen koko väkineen. Jyrin emäntä yksinään oli jäänyt kotiin leipomaan. Silloin oli tullut kymmenen vihollista. Ne olivat syöneet talosta viilit ja mitä parasta olivat löytäneet ja ruvenneet emännältä kovistamaan tietoa, missä on talon rahat. Emäntää kun ei ollut saatu minkäänmoisilla uhkauksilla sanomaan, niin olivat köytelleet hänet kuuseen selin, kädet taaksepäin köysillä vedetty ympäri kuusta ja uhattu tehdä kaikenlaista pahaa ja lopuksi keihäällä pistää kuusta vasten, jollei vastausta tule. Tähän hätään oli Jyrki kerjennyt suurine kaskikirveineen tulla. Vihollinen huomattuaan Jyrin oli hätäyksissään koettanut keihäällään pistää emännän kuusta vasten, mutta keihäs oli sattunut niin syrjään, että paita oli kainalosta mennyt läpi ja pieni verinirhama vain tullut sydämen kohdalle kainaloon. Vihollinen oli yrittänyt pakoon, mutta Jyrin kirves oli takaapäin tavannut vihollisen hartioita, niin että selkäpuolelta olivat sisälmykset pudonneet tantereelle. Toiset yhdeksän vihollista olivat hyökänneet Jyrin kimppuun, mutta Jyrin kirves oli tehnyt työtä käskettyä. Tuonne Raatosuohon ne oli kaikki yhteen kuoppaan huomenna toimitettu, ja siitä on Raatosuo saanut nimensä. Niin oli silloin siihen kuuseen raudalla lyöty, ja kauan se keihään haava kuuluu näkyneen kuusen kupeessa, mutta nyt sitä ei enää näy.
— No itsestäänköhän Jyrki niin tärkeänä hetkenä osasi kaskimaalta lähteä kotiin? Eikö tarina tiedä kertoa, oliko kuka tuonut viestin vai paljas sattumako miehen toi, kysyi Ledenberg.
— Koiran kerrotaan tulleen Jyrin luo ja alkaneen hätäisesti vokista, sanoi Mikko. Jyrki oli silloin ottanut pitkät askeleet ja juossut koko matkan hurjemmin kuin tulensammutukseen.
— No sen arvaa, mukautti konttoristi.
Nyt konttoristi oli saanut kauppakirjan valmiiksi, ja hän luki sen kovalla äänellä alusta loppuun. Viimeiset sanat kuuluivat: »Ja tila lankeaa ostajan omaksi tänäpäivänä.»
Sen sanottuaan hän työnsi kauppakirjan Ledenbergin eteen ja melkein huudahtaen sanoi:
— Ei muuta kuin nimiä alle.