Nähtyään vieraan viluisena Auno kiirehti panemaan tulta hellaan saadakseen kahvia vieraalle. Kainostellen vierasta Mattikin kahmerehti siellä äitinsä suojassa. Vieras kääntyi sinne ja naurusuin sanoi:
— Täällähän se emäntä hyörii ja pyörii askareissaan yhä näinkin myöhäisenä iltahetkenä ja täällähän se on se talon nuori isäntäkin, joka minun Kivelässä käydessäni mötkötteli kätkyessä ja völlötteli tämän ilman tietymätönnä äidin sylissä. Mutta olethan sinä paljon kasvanut, kohta puoli miehen pituutta ja yhtä punaposkinen ja kirkassilmäinen kuin silloinkin. Lopsautapas päivää nyt pitkästä kotvasta. Kas niin, se mies antaa kättä toiselle miehelle, niin että oikein katto raikuu. Tiedätkö sinä miten vanha sinä olet?
— Kuudennella, sanoi Matti kainosti.
— Tiedätkö sinä, mitä varis tekee, kun pääsee kuuden vuoden vanhaksi.
Matilla meni sormi suuhun. Hän ei osannut sanoa mitään.
— Jos sinulta toinen kysyy, mitä varis tekee, kun pääsee kuuden vuoden vanhaksi, niin sano sinä, että se lähtee paikalla seitsemännelle.
Sen kuultuaan Matti naurusuin pyörähti äitinsä suojaan.
Nyt vieras silmäsi ympäri pirtin ja sanoi: — No tämän verranko teillä sitten pientä väkeä onkin, kun ei näy kätkyttä eikä lattiallakaan ryömijöitä?
— Mitäs noilla vielä monilla tekisi! On tuota tuossakin villipyörässä hallitsemista ja vaate-päällä pitämistä. Tuolla lumihangessa myötään köryää. Jos laittaa kuin uudet vaatteet, niin yksi kaksi ovat repaleina, sanoi Auno ikäänkuin moittien Mattia, mutta kasvoissa näkyi tyytyväinen hymy.
— No niin, mutta sieltä ne ovat nuo punaiset posket kotoisin, sanoi vieras. — Meidän pesuettamme ei ollut vähemmän kuin yhdeksän päätä ja meillä äidin kanssa tahtoi olla siitä riidat, että me päiväkaudet jymysimme ulkona niin kesällä kuin talvellakin. Mutta me emme tarvinneetkaan apteekin lääkkeitä, kuten herrastalojen lapset, joita hengentulleen edestä varottiin varsinkin talvista ulkoilmaa henkeensä vetämästä.