— Kyllä se tämä meidän Matti ottaa luntakin henkeensä eikä vain ilmaa. Monta monituista kertaa päivässä tulee ulkoa ihan yltäpäältä lumessa, silmänreikiä vain vähän näkyy. Kun entinen pirtissä vähän sulaa, niin sittenhän se uusi lumi paremmin tarttuu makkarana pyöriessä nietosten harjoilta alasmäkeen. Se se sitten onkin vaatteille taulakkata, puheli Auno ja lähti kirkasta kahvipannuaan viemään pöydälle, minkä ympärille talon väki vieraineen kehiysi jatkamaan iloista keskustelua.
Tänä iltana ei konttoristi puhunut asiastaan mitään. Mutta kun huomenaamuna oli aamukahvit juotu, otti hän asiallisen näköisenä pienestä laukustaan paperivihkon, laski sen pöydälle ja sanoi:
— Minulla on taloon hyvin merkillistä asiaa. Kuten tietänettekin, se ukko Ledenberg on nyt kuollut, ja sen pesänselvitys on nyt käynnissä. Pesän päähoitaja nuori Ledenberg toimitti minut käymään täällä merkitsemässä tämänkin talon näihin pesän kirjoihin.
Aunon kasvoihin hulmahti kauhistuksen ilme, hän löi käsiään yhteen ja hieman hätäisesti sanoi: — Herra Jumala! Miten se tämä talo kuuluu ukon kuolinpesään? Mehän tämän ostimme, kuten tiedätte, nuorelta Lättenperiltä ja olemme hyvin lopuksi maksaneetkin.
— Me olemme tämän nuorelta Lättenperiltä ostaneet ja maksaneet. Nyt on enää sata kuusikymmentä markkaa auki. Senkin olisin syksyllä pohjolasta palatessani maksanut, mutta herra ei ollut itse kotona. Siksi jätin toistaiseksi, mutta sen voin maksaa minä päivänä tahansa, joten tämä talo ei kuulu eikä saa kuulua ukon kuolinpesään, sanoi Mikko jäykästi, ja sisäinen viha kihosi partaisiin poskipäihin.
— Teillä on tässä asiassa jonkinmoinen erehdys, sanoi konttoristi kohteliaasti. — Tämä tilankauppa, joka silloin Kivelässä tehtiin, kun minä kirjoitin kauppakirjan, tuli ukko Ledenbergin tiliin, sillä nuori Ledenberg oli silloin ukon prokuristi ja koko hänelle kuuluvan omaisuuden hoitaja. Teille on tullut siinä erehdyttävä usko, kun tämä nuori Ledenberg on samanniminen kuin ukkokin. Poika kirjoitti kauppakirjan alle ukon nimen, ja te luulitte sen kirjoittaneen oman nimensä. Ettekö huomanneet sitäkään, että nimen alla oli sana »kautta» ja nimimerkit.
— Mistä me tyhmät talonpojat niitä kaikkia kommelluksia tietäisimme, kun niitä ei selvitetä! Ettepähän tekään silloin puhunut näistä halkaistua sanaa, sanoi Auno vihasta sähisten.
— Minua oli nimenomaan kielletty siitä, sanoi konttoristi tyynesti. — Ja jos muistatte, niin minä koko kaupan aikana olin vähäpuheinen, katsoin vain valmista ja tein mitä käskettiin… Ja, kuten tiedätte, tämä tilahan silloin huutokaupassa myytiin ukko vainaan velasta, ja kun nuori Ledenberg huusi tämän vasaran alta, niin eihän se mitenkään voinut omassa nimessään myydä.
— No, mutta kun minä olen tämän hinnan maksanut ja maksan viimeisenkin, niin tottahan silloin tämä tila on minun, olkoonpa kauppa kenen tahansa nimiin tehty. Tottahan tämän hinta tukki sen tilin, sanoi Mikko kuivasti.
— Se on totta, sanoi konttoristi. Jos maksatte kaiken, mikä teillä on maksamista, niin totta totisesti täytyy asian selvitä. Mutta teillä näkyy olevan muutakin maksamista, ei ainoastaan tämän tilan hinta.