— Ei ole sanottu, olettehan nytkin viidessä vuodessa maksaneet seitsemättä tuhatta, sanoi konttoristi ikäänkuin taivutellen, ruvettaisiinko siihen suuntaan tuumimaan.
— En penniäkään minä maksa tuota velkaa, ävahti Mikko jalkaansa polkaisten. Minulla ei ole Lättenperille muuta velkaa kuin tämän tilan kauppasumman tähde, sen maksan ja silloin on suu puhdas, kahta päätä ei ole leikatulla.
Auno otti taas pöydältä sen velkakirjan katsellakseen, katseli nimeään ja viimein sanoi:
— Sen sanon ja vannonkin, että tuon nimeni kirjoitus on veli Teemun työtä. Se aina jäljitteli muitten käsialoja minunkin kotona ollessa. Jos oikein lujille otetaan, niin tuossakin Mikon nimessä jos ei muuta niin ainakaan tuo i:n pää ei ole isän tekemä.
— Eikö niitä lurjuksia ole nähty milloinkaan liikkuvan siellä kaupungissa? kysyi Mikko.
— Kyllä vuosi takaperin oli siellä kaksikin niitä samoja, jotka tässä silloin huutokaupan aikana rähisivät. Siellä herran puolella ne olivat koko päivän ja olivat päivälliselläkin, mutta minä en heidän nimiään tullut kysyneeksi, eivätkä ne konttorissa käyneetkään.
— Mutta se on varma, että silloin se on laadittu tämä paperi, ihan juuri silloin, huudahti Auno ja tapansa mukaan löi käsiään yhteen.
— Mutta silloin olivat nuo kirjan todistajat jo kumpikin kuolleet, huomautti konttoristi.
— Niinhän se on pitänyt ollakin, että siihen on täytynyt kuolleet kirjoittaa todistajiksi, sanoi Mikko ja tuimasti punalsi päätään.
Konttoristi pyöräytti lyhyttukkaista, suurikorvaista päätään, oli hetken ääneti ja silmättyään todistajain nimiin ajatusalta sanoi: — Lienee niinkin mahdollista, mutta minun uskooni ei ota mahtuakseen, että esim. tuo Aleksanteri Lindgrenin nimi olisi koulua käymättömän tukkilaisen tekemä. Se näyttää oikein konttorimiehen kädestä lähteneeltä, lienee sen sitten tehnyt kuka tahansa… Yksi seikka tuossa kyllä on, joka hiukan niinkuin puhuu teidän puolestanne. Se on se, että tämä paperi ja nämä kirjoitukset näyttävät nuoremmilta kuin viiden tai kuuden vuoden vanhoilta. Paperi ja kirjoitukset kuudessa vuodessa enemmän muuttuvat kuin tämä on muuttunut. Mutta voihan se sentään ehkä pysyä muuttumattomana, kun se on jossakin pinkassa liikuttelematta. Minä ainakaan en ole nähnyt tätä paperia, ennenkuin nyt tänne lähtiessä annettiin mukaan. Mikä verkko peräksi lopussa tullee, mutta siltä nyt vain kuulostaa, että oikeudessa käymättä te ette selviä. Kun tällä velkakirjalla teiltä ruvetaan perimään, on teidän pakko nostaa juttu, ellette aio ruveta maksamaan.