Miehet ymmärsivät nyt asian ja alkoivat puhua viskaalille, että on parasta lukea siivosti se kuvernöörin päätös ja näyttää tälle isännälle. Jos se ei sitä tottele, niin sitten he vangitsevat, eivät ennen. He huomauttivat myös, että viskaali oli liiaksi päissään.
Poliisi humalassa ja silmät valkeina toikkuroi kartanolla ja houkutteli viskaalia ryypylle.
Viskaali ei sitä kuunnellut eivätkä muutkaan miehet. Poliisi ryyppäsi pullostaan kaksi pitkää kuilausta, sitten nojasi hartiansa reen perää vasten ja alkoi laulaa lojautella yksikantaisia jonninjoutavia rekilaulun pätkiä, mutta kohta vötkähti pitkälleen ja nukkui tiedottomaksi.
Kun viskaalin kulmasta yhä tihkui verta, painoi joku miehistä haavaan paperilapun ja sitoi vaatteen siisnalla ympäri pään. Toinen silmä kääreen alta näkyvissä hän sitten töllisteli ja aina väliin ähkäisi ja porisi: — Tämä vielä kerran maksaa miehelle… Virkamiehelle virantoimituksessa… Tästä ei vielä kerran miehen päätä silitetä, äh.
Kun miehet pysyivät vaatimuksessaan, kaivoi viskaali, joka alkoi hiukan selvitä humalastaan, kainalolaukustaan asiakirjat, antoi kirjavihon eräälle miehistään, ja kaikki keräytyivät kuulemaan ja näkemään päätöstä. Tuomaskin kävi katsomassa kirjavihkoa, siirtyi Mikon luo ja sanoi: — Kyllä ne näkyvät olevan lailliset paperit. Ne ovat hakemukseensa liittäneet takuun, jonka kuvernööri on hyväksynyt. Kyllä ne nyt tekevät mieluistaan. Vastustaminen pahentaa vain asian. Asiakirjat oli sillä välin luettu ääneenkin.
— No aivanko kaikki irtainkin jää heille? kysyi Mikko levottomana.
— Lupasihan se vaatteet, ja ennen muuta ota rahasi, sanoi Tuomas. Tämän viimeisen lauseen sanoi Tuomas Mikon korvaan kuiskaten, jotteivät miehet kuulisi.
Mikko ymmärsi asian ja lähti puoleksi juosten pirtin kupeessa olevaan kamariin. Tuomaskin tuli sinne jälessä. Siellä Mikko aukaisi kaappinsa ja sen laatikosta kopristi hankosensa täyden paperirahoja tunkien ne nuttunsa povitaskuun.
Mikon ja Tuomaan jälessä tulla vetelehti pari miestä, jotka silmät suurina katsoivat, kun Mikko työnsi rahoja nuttunsa povitaskuun ja sulloi niitä pohjaan.
Auno, Leena ja Matti olivat paenneet navettaan ja istuivat siellä muurin vieressä halkoläjän päällä, kun Mikko ja Tuomas menivät sinne. Ennenkuin Mikko kerkisi virkkaa mitään, tekeytyi Tuomas iloiseksi ja sanoi kovalla äänellä: — Ei auta itku markkinassa. Semmoista se on, että lähtö teillä on tästä talosta, mutta onsihan se on taivaan alus.