Jertan kertomuksista ei tuntunut ollenkaan tulevan loppua, kun Auno kuunteli niitä mielellään ja itsekin väliin kertoi tietojaan poikain käytöksestä jo isän ja äidin eläessä, mikä kaikki osoitti selvästi, ettei heistä tule talonpitäjää, kun isästä aika jättää. Kuunnellessaan Mikkokin ikäänkuin heräsi unelmistaan, otti loukosta konttikirjasen vasutekeleensä, rupesi sitä kutomaan ja sanoi:
— Minkähän korkuinen tästä vasusta pitäisi tulla.
— Sillä ei väliä, sanoi Auno. — Siitä näkyy karttajaisvasuksi tulevan liian suuri, näkyy tulevan vasu, jossa minä voin pitää kasassa olevia villoja, ja silloin on sitä parempi, mitä korkeampi se on. Ja kun elettäneen, niin lienee toki kerran villoja korkeaankin vasuun, kun lampaat siinnevät kuten ennen minun hoitaessani.
Jertalta oli nyt kertomus katkennut. Aloittaakseen uuden alan kertomuksessaan velipojistaan hän sanoi hartaasti kuuntelevalle Aunolle:
— Sivolan Pentti se sai Onnenkukan. Sen te saatte ostetuksi toiseksi lehmäksenne. Pentti sitä kuului kaupittelevan, kuului sanovan rehujaan vähiksi eikä navetassakaan kuulunut olevan tilaa. Kuului kertovan miehille, että hänellä ei ollut halua kauppaan, rupesi vain hintaa kohottamaan, mutta niinpä loivatkin hänelle.
— Voi, Onnenkukka, minun sormijuottoni! huudahti Auno. — Ihan huomenaamuna, kun silmäni aukeavat, lähden kysymään myyvätkö todellakin ja millä hinnalla.
— Muutaman markan voitolla minä kuulin Pentin sitä kaupittelevan, sanoi Jertta.
— En kahtakaan kieltäisi, kun saisimme Onnenkukan palautetuksi Mäkelän navettaan, sanoi Auno. — Minä muistan, miten soma se oli vasikkanakin. Silloin minä aina sille maitoa juotin, ja se ikäänkuin kiitokseksi sen saatuaan karsinassaan ihan tasakäpälässä hyppi ja telkkusi, ja sen karva kiilteli kuin paras silkki. Mutta kuka se kuuluikaan saaneen ne toiset lehmät?
— Omenan sai Heikkisen Esa, Kestikin sai Vehmaan Rekke ja Yötikin sai Karjalan Timo, ja siinähän ne neljä ovatkin. Tiistikin ja härän tappoivat ja kätkivät. Kerta pari niitten lihoista keitettiin.
Mikkokin kuuli, että Jertan ja Aunon keskustelut kulkeutuivat taas poikiin. Kuullakseen tarkemmin poikain aikeista hän sanoi: