— Löitkös sinä tätä ulosottomiestä kulmaan, vai kuka löi?
— Minä vähän pukkasin tieltäni, ja silloin humalainen rötkö lankesi kulmansa reen kantaan, sanoi Mikko ja mieluisasti kutkutti povea, kun sai sanotuksi.
Lähtiessään salista Mikko melkein huutaen sanoi: — Minulla ei ole Lättenperille mitään velkaa, enkä mitään laitonta ole tehnyt. — Ovea kiinni painaessaan Mikko kuuli Björkqvistin katkeran ivallisena sanovan: — Etkö sinä tahdo kulujasikaan? minkä jälkeen kuului yleinen rähähtävä nauru.
Ulos tultuaan Mikko istui rakennuksen portaalle. Tuuli kylmästi ja hänen tuli vilu, mutta hän ei osannut muuallekaan mennä, vaikka täytyikin enemmän kuin kaksi tuntia siinä istua. Ja kun viimein käskettiin sisään ja Mikko seisattui entiseen paikkaansa uunin luo, niin vilu pudisti ruumista, joka jäsen tutisi. Silloin Björkqvistin suusta kuului ilkkuva kuiskaus: »Sian vilupa tarttui mieheen.» Suut vetäytyivät hymyyn.
Silmättyään ympäri huoneen ja nähtyään, että kaikki oli niinkuin olla piti, alkoi tuomari virallisen kylmällä örisevällä äänellä lukea: »Kihlakunnan oikeus on tämän asian ottanut lopullisesti tutkiakseen, ja kun asiakirjoista on käynyt selville, että kauppias Ledenberg-vainajan kuolinpesän saaminen perustuu selvään velkakirjaan, jonka sisällön kuvernööri on tuominnut ulosotettavaksi, ja koska on käynyt ilmi, että vastaaja ulosottotilaisuudessa on anastanut suuremman määrän rahaa ja vaatteita, jotka olisivat olleet ulosoton alaisia, niin kihlakunnan oikeus katsoo oikeaksi asettaa vastaajan Mikko Mäntysen konkurssitilaan.»
Sanat »asettaa konkurssitilaan» tuomari lausui oikein jyrisevän painokkaasti ja ne kävivät Mikon koko olennon läpi kuin sähkö-isku. Mikko ei enää kyennyt tarkkaamaan, mitä luettiin. Hän kuuli jotain valvontapäivästä, pesän hoitajista, esiinhuudosta, yleisestä syyttäjästä, virkamiehen pahoinpitelystä, verihaavasta, sakosta ja vankeudesta. Mikko oli niinkuin vesi-astia, joka on jo ennestään laitojaan myöten täynnä; jos siihen kaadetaan lisää, ei se sen täydemmäksi tule, vaan vierii laitojen yli. Kun tuomari viimein lopetti lukunsa ja kaikkien eleistä näkyi, että toimitus on lopussa, ärjäisi Mikko epätoivon ja vihan täyttämänä: — Minä en ole tehnyt mitään laitonta, minulla ei ole velkaa Lättenperille, se on väärä tuomio. — Tuomarin kasvot lensivät punaiseksi kuin kekäle ja hän ärjyi jalkaansa polkaisten: — Viekää ulos tuo lurjus! Kaksi lautamiestä nousi paikaltaan, aukaisi oven ja työnsi Mikon ulos, mutta Mikko vielä sittenkin huusi, että tuomio on väärä ja että hänellä ei ole Lättenperille mitään velkaa, sitä vähemmän Jörkvistille, sen tuliselle pöllöhavukalle. Hän vaikeni vasta kun lautamiehet raskaasti lupsauttivat oven kiinni.
Nimismies huomautti nyt vaativansa yleisenä syyttäjänä, että Mäntystä sakotetaan näin törkeästä käytöksestä oikeutta vastaan, ja tuomari rupesikin hommaamaan, että Mäntynen on kutsuttava sisään. Mutta samalla nähtiin, että Mikko oli menossa pellon veräjän takana Virtalaan päin. Kukaan ei lähtenyt häntä sieltä hakemaan, joten sakotushomma jäi semmoisekseen.
Mikko koetti kaikin voiminsa taistella itsensä kanssa saadakseen synkeyden kulumaan pois sielustaan, mutta sitä hän ei saanut. Hän ei saanut sammumaan sitä vihan tulta, joka hänen sielussaan nyt paloi Ledenbergiä ja tämän rouvaa kohtaan. Ajatukset kiehuivat sen ympärillä suomatta yön lepoa, päivän rauhaa. Unettomuuden aiheuttama heikkous ja aivojen rasitus saivat hänen mielensä ilkeään, levottomaan houretilaan, jossa selvä arvostelukyky katosi. Aivoissa jyskyttivät irtonaiset sanat ja lauseet, ja silmissä kieppuivat kaikenlaiset kiusalliset näyt.
Aunoa rupesi huolettamaan, kun hän näki, että Mikko ei viikkokausiin nukkunut. Auno rupesi rukoilemalla pyytämään Mikkoa lähtemään lääkärin apua saamaan, ennenkuin olisi myöhäistä. Mutta Mikko ei lähtenyt, kun pelkäsi joutuvansa hourusairaalaan. Aunolle hän ei kertonut pelkoaan, vaikka uskoikin ennen pitkää menettävän järkensä, jos ei kuolema pelastaisi. Mikko tunsi sielustaan pakenevan kaiken muun paitsi vihan. Katkeamaton palava viha poltti sielusta sen, mikä ennen oli elähdyttänyt sielua ja ruumista. Kuoleman ajatus tuli nyt yhä useammin ja itsepintaisemmin hänen mieleensä. Veteen hukkumista oli sanottu helpoimmaksi kuolemaksi, minkä vuoksi Mikko alkoi olla yhä enemmän selvillä siitä, että hänenkin oli sitä tietä siirryttävä pois tästä elämästä.
* * * * *