— En ole terve enkä sairas, ei minulla ole muuta sanottavaa vaivaa, kuin että pää on tohjona. En ole kuuteen viikkoon hetkeäkään kelpo tapaan nukkunut.
— Kuuteen viikkoon? Onpas henki sitkeässä! huudahti Ville.
— Niin… Nyt sitten välikäräjäin en ole nukkunut silmäni täyttä.
— Miten se on mahdollista?
— On täytynyt olla mahdollista, kun ei ole saanut unta.
— Täällä täytyy jotakin koettaa, eiköhän täällä kosken äänen kuuluvissa sentään löytyisi unta. Mutta tiedätkö sinä, että minäkin olen kihloissa?
— No, onnipa olkoon! Kenen kanssa vai yksinäsikö?
— En aivan yksinäni. Tuon kapteeni Gyldénin Liljan kanssa.
Ei kestänyt kauan ennenkuin kaunis kesäpukuinen nainen tuli Villeä hakemaan. Se oli juuri Lilja Gyldén. Heidän oli määrä lähteä yhdessä kävelylle.
Ville joutui esittämään: — Minulla on täällä vieras. Hän on minun syntymäkylästäni. Me olemme rippikoulutoverit tämän Mikko Mäntysen kanssa.