Mikko ei kyennyt vastustamaan, vaan ryyppäsi pikarin tyhjäksi ja tunsi kohta somaa kiertelyä sydänalassaan. Sitten Lilja pani ruokia Mikon lautaselle kuten pienelle lapselle, kehoitti syömään ja täytti taas lasin viinillä. Mikko ei nyt enää vastustanutkaan, vaan ryyppäsi ensi esityksellä.
Kun syömästä oli päästy, niin Lilja laittoi vuoteen ja sanoi: —
Riisukaa kenkänne ja nuttunne ja ruvetkaa vuoteeseen.
Siihen Mikko rupesikin, mutta Lilja toi hänelle vielä unipulverin, joka
Mikon oli nielaistava, ja sanoi: — Nyt me jätämme teidät nukkumaan.
Älkää nyt ajatelko mitään, antakaa unen tulla vaan.
Liljan ja Villen mentyä Mikon sameat silmät vielä kauan aikaa harreilivat valveilla, mutta ajatukset olivat jo päässeet koko lailla vapautumaan Ledenbergistä. Ne olivat saaneet toisen kiinnekohdan: — Lilja ja Ville pääsevät Gyldénin talon omistajiksi; kun he ovat noin ystävällisiä, niin ne antavat palasen siitä meille. Me teemme sille maalle pienen talon, kuten Auno oli esitellyt… Viimein tuntui hieman raukaisevan, ja kohta sammuivat ajatukset kuin riutuva tuli. Uni oli voittanut.
Oli jo iltapäivä, kun Mikko yhä nukkui sikeästi lausuen unissaan katkonaisia sanoja kuusesta, vihavenäläisistä, isosta Jyristä, lappalaisista, virrasta, kalliosta, viskaalista, Tuomaasta, Matista, metsosta ja metsäkanasta — kaikista sekaisin.
Kun hän sitten heräsi, oli hänen päänsä paljon selvinnyt. Kahvipannu sattui olemaan pöydällä. Mikko kutsuttiin kahville pöydän ääreen, jolla oli runsaasti houkuttelevia leivoksia. Lilja ja Ville näyttivät hyvin tyytyväisiltä, kun näkivät Mikon levänneen ja päässeen hyvään unen alkuun.
Mikko otti leivoksia paljon ja monenlaisia Liljan kehoituksen mukaan. Liljan katsoessa kelloaan kiintyivät Mikon silmät vitjoihin. Laskettuaan kuppinsa pöydälle hän sanoi: — Mitä ainetta noissa teidän kellonvitjoissanne ovat nuo säteilevät tähdet? En tuommoisia ole ennen nähnyt.
Lilja otti povestaan kellon käteensä ja sanoi: — Ne ovat jalokiviä. Tahdotteko nähdä tätä kelloa? Sitten Lilja-neiti kertoi, miten hänen isänsä ollessaan Brasiliassa oli laivojen yhteentörmäyksessä pelastanut oman henkensä uhalla monimiljonääri-neidin hukkumasta. Kun pelastaja ei huolinut rahalahjasta, lähetti neiti, joka sai periä isänsä kuuluisan jalokiviliikkeen, hyväntekijälleen tämän kellon. Lilja-neiti sai sen sitten isältään. Tämän kerrottuaan Lilja otti Mikon kädestä kellon, aukaisi sen ja Mikolle jälleen tarjoten sanoi: — Tuossa on sen neidin kuva, jonka isäni on pelastanut.
Mikko katseli hetken sitä kuvaa ja arvellen sanoi:
— Pulska tyttö. Mahtaa sillä olla kosijoita.