Akka toihautti suurinokkaista päätään ja salaperäisen ivallisesti sanoi: — Kyllä kait tähän tulla saa ken haluaa, vaan ei tässä lysti olla ole.
Mikko siinä ei enää viipynyt, vaan lähti kiirehtimään Koskelan kaupunkiin. Matkalle tultuaan hän ajatteli: »Taitaa tuolla muijalla olla huonemieheksi pääsy huonoa, siitä syystä ehkä mielii vastustamaan meidän tuloamme. Mutta kun älynnee olla siivolla, niin kyllä tuossa on tilaa sekä meille että heille.»
Kuurtajanjoen suulla, aivan siinä niemessä, missä joki yhtyy Koutajärveen, asui rikas kauppias. Tultuaan talon kohdalle Mikko pistäytyi kauppapuotiin, missä iloisesti hymyilevä toimeliaannäköinen talon rouva hääri mitaten vaaleata kangasta muutamalle ostajalle. Hoikkainen puotineiti luki rautanauloja toiselle ostajalle.
— Olisiko kauppias saatavilla, kysyi Mikko rouvalta.
— Kyllä se on. Mistä te olette, ette suinkaan liene näiltä tienoin, koska en teidänlaistanne ole täällä nähnyt? sanoi rouva Mikkoa silmiin katsoen.
— Olen tuolta Salmenniemen pitäjästä.
— Missä täällä sitten kuljette?
— Kävinpähän tuota Korholan tilaa katsomassa ostaakseni.
— Mikä on nimenne?
— Mikko Mäntyseksi ne ovat sanoneet.