— Sentähdenpä se minulle onkin sopiva, minä en kykene kallishintaisiin kättäni puuttamaan, kuten tunnutte tietävän. Pari viikkoa sitten olen tuomittu konkurssitilaan ja paljastettu ihan luita myöten. Enkä muutan olisi uskaltanut ajatella tämmöistäkään, mutta tuolla Koskelassa se konttoristi Ville Tervonen minua kehoitti tähän hommaan. En minä muuten olisi tiennytkään tästä tilasta.
— Se konttoristi Tervonen minulle juuri teidän kohtalostanne kertoi jo ennen sitä konkurssijuttua. Oli silloin juuri tuotu teidän lehmäkarjanne Koskelaan. Minusta tuntui se Tervosen kertomus mahdottomalta uskoa, mutta nythän minä sen saanen kuulla itseltänne, onko se sitten niin, että väärennetyillä papereilla olisi teidät paljastettu todellakin luita myöten.
— Kyllä se on totta ja vielä enemmän kuin totta, sanoi Mikko lujasti.
— Miten aiotte päästä nyt alkuun, kysyi kauppias ja äänessä kuului myötätunto.
— Se Tervonen aikoi pitää huolen ainakin ensimäisestä kauppasummasta tai vaikka koko hinnastakin. Ja eräs vaimoni sukulainen, Amerikasta tullut, lahjotti vaimolleni sata dollaria. Sillä saamme lehmän ja ehkä jonkinlaisen hevosenkin. Ja jos se ryöstö olisi siihen päättynytkin, että karja ja maatila irtaimineen ryöstettiin, niin minulla olisi yli parin tuhannen rahaa sen vaimoni sadan dollarin lisäksi, mutta kun minut tuomittiin konkurssitilaan, niin pesänhoitajat paljastivat nekin, ettei ole muuta penniäkään kuin se sata dollaria.
— Voi katalaa tekoa, sanoi kauppias ja lisäsi oltuaan hetken vaiti: — Jos te tulette tarvitsemaan työaseita, niin niitä saatte meiltä lainaksi, ettei niitä tarvitse paikalla ruveta ostamaan.
— Kiitos, kiitos siitä. Mutta minulla oli asian nimenä tähän taloon — kun tuossa Korholassa näkyy olevan vähäsen sulaa peltoa, niin saisinko teiltä ohran siemeniä vai pitäisiköhän niitäkin sieltä Koskelasta haalia?
— Saatte ja hyviä saattekin niin paljon kuin tarvitsette, ja saatte muutakin mitä vain tarvitsette. Ei täällä vielä nälkä tule päätänne palelemaan, sanoi kauppias reippaasti.
— Olen sangen kiitollinen, en osannut aavistaakaan, että täällä tuntemattomassa puolessa sellaista osanottoa tulisin tapaamaan, sanoi Mikko hyvillään.
— Ette te kovinkaan tuntematon ole, kuulin konttoristi Tervoselta siksi tarkoin kohtalonne.