Akka rähähti ilkeän ivalliseen nauruun ja huudahti: — No kyllä sillä lailla!
Mikkoa rupesi kyllästyttämään tämä keskustelu.
— Missäpäin tässä on likinnä taloja, minä lähtisin käymään kylässä? kysyi hän ukolta.
Ukko viittasi luoteen suunnalle ja sanoi: — Tuonnepäin niitä on. Tuosta vesakon läpi näkyy ensimäinen, ja siitä lähtien niitä on ihan rupenaan kymmeniä taloja, ja sitten vähän väliä eteenkinpäin.
— Siinäkö se on se Ryhälänmäen kylä? kysyi Mikko ja viittasi Aunoa lähtemään mukaan.
— Siinä se on, kuului ukon sana.
Mikko ja Auno lähtivät kylälle, mutta ei kestänyt kovin kauan, kun Repolan emäntä talutti suurta, lihavaa lehmää, kuin hyljettä, ja Auno heinätakka selässä tulla hynttyytti perässä.
Repolan emäntä vei suoraa päätä lehmän navettaan, sitoi sen parren rahiloon vitjoista kiinni ja nähdessään akan tulevan navettaan sanoi ylpeästi: — Tuossa on tähän navettaan nykyiselle emännälle ensimäinen ja ilkeää sen tarjota ensimäiseksikin: se ei ole karvakato eikä sen alta tarvitse emännän tyhjin astioin nousta. Iso pitää olla kiulu, jonka se vuotaa kerralla.
Akka oli kumman tuulen näköinen. Sillaikaa kun Auno taakasta purki heiniä lehmän eteen, viittasi akka Repolan emäntää hätäisesti ulos, missä emännän korvaan söpöttäen kysyi: — Oliko sillä rahat lehmästä?
— Oli. Ihan rotisevan satamarkkasen työnsi isäntä lehmästä.