Janne katsahti Aunoon kiitollisen silmäyksen ja virkkoi: — Kovin hyvällepä opetatte.
— Hyvää ei ole koskaan liiaksi, sanoi Auno naurusuin ja poistui päivällisruokia kantamaan ruokakamariin. Siitä hyvästä mielestä, että nyt oli saatu heinämies, oli Aunon jalka tavallista keveämpi ruokia kantaessa ja pöytää puhdistaessa. Sitäpä Jannekin siinä penkillä pitkällään sikaariaan poltellen ja pitkäripsisiä silmiään väliin lupsautellen katseli. Kohta kuitenkin Jannen silmät taukosivat lupsahtelemasta, sammunut sikaari vierähti penkille, mies näkyi nukkuvan.
* * * * *
Jo aikaisin huomenaamuna olivat Mikko ja Janne nitoneet viikatteet varsiin ja menneet Kettupuron niitylle niittämään. Auno oli kotona hoitanut karjansa ja keittänyt makeata juustoa aamiaiskeitoksi. Kun päivä alkoi kulua aamiaisten kohdalle, kantoi Auno niitylle sangollisen juustoa, leipää, rieskaa, voita ja kalaa. Niitylle tultuaan ja nähtyään, että kokonainen latoala heinikkoa oli kumossa, Auno heitti aamiaisruoat latoon ja meni käskemään niittäjiä syömään. Niittäjäin luokse tultuaan hän oikein huolestuneesti sanoi: — Hyvä Jumala, kun koko latoala on heinikkoa kumossa! Mikä todellakin perii haravamiehen, kun minäkään en edes nytkään jouda harava käteen. On pieni leipomus kotona.
Mikko lakkasi niittämästä. Samoin teki Jannekin ja likaiseen paitansa hihaan otsastaan hikeä pyyhkäistyään sanoi: — Ei, hyvä emäntä, hätä ole tämän näköinen. Jos minun neuvoni kelpaa, niin otetaan haravat ja pemistetään paksummat läjät hajalle. Sitten aamiaisen jälkeen pyyhkäistään tuosta toinen ala kumoon. Jos päivällisten edellä karhotaan luo'ot ja iltasella pannaan kuivat heinät latoon ja viimeksi iltasella otetaan nämä päiväniitokset lapoolle huomenna hajoitettavaksi, niin saatte emäntä nähdä, että heinänteon laita lähtee irti ilman varsinaisia haravamiehiä. Sillä tavalla me toissa kesänä teimme Hietalahden Juusolassa. Siitäkin palvelija oli lähtenyt heinäajan rinnassa pois, mutta kyllä silti päästiin heinästä irti ennen kuin toisissa taloissa.
— Mutta teillä on syönti nyt. Aamiaisruoat ovat ladossa. Minulla on pirtti lämpiämässä, minun täytyy kiirehtiä sinne, sanoi Auno ja puoleksi juosten lähti kotiin.
Mikko lähti kävelemään latoon päin ja sanoi: — Lähdetäänhän syömään.
— Ei, mutta otetaanhan haravat ja hajoitetaan heinät kuivamaan, syödään sitten, sanoi Janne päättävästi.
— Mutta jos meidät tavoittaa nälkä.
— Nälkä ei ole niin suuri herra, ettei jouda sitä aikaa odottamaan.