— Mutta saatiinpa poutien aikana heinä tehdyksi, virkkoi Auno. — Kukaties tästä puoleen kesä muuttuu sateiseksi. Siinä se korvautuu, kun heinät on hyvinä parhaana aikana saatu kokoon.
— Se seikkahan tuo osaltaan korjaa asiaa, mutta on kuitenkin natku senkin tähden, että noin kavalasti viedään.
— Emme huoli ruveta valittamaan, kun heinät on koossa. Ilman Jannea eivät olisi. Emmekä puhu koko vahingosta kenellekään, ne nauravat vain.
— Se kai se parasta on, virkkoi Mikko tyynesti ja kallistui pitkäkseen pirtin penkille.
* * * * *
Viimeinen heinä saatiin omin väkinsä tehdyksi. Kun tou'ot alkoivat joutua leikattaviksi, kuulosteli Mikko läheltä ja kaukaa apulaista, mutta ei saanut ketään. Yksin täytyi Mikon ruveta leikkaamaan, Auno vain joskus kävi sitelemässä lyhteitä, milloin kotiaskareiltaan jouti. Karisemaan mieli ruis ja katkeavaksi joutui ohra ennenkuin kaikki oli leikattu. Oli ne viimein kuitenkin saatu kuhilaille ja ohria enemmän kuin puolet kykäisiinkin. Rukiit olivat kaikki vielä kuhilailla.
Oli sunnuntai ja mielihyvillään Mikko kierteli vainioitaan, joilla seisoi kuhilas kuhilaan vieressä. Huomenna aikoi Mikko ruveta rukiita kokoamaan närtteeseen, josta voi saada riiheen silloin kun joutaa puimaan, vaikka vasta talvella, jos ei ennen jouda. Mutta päivän kallistuttua sivu puolen rupesi eteläinen taivaanranta mustumaan paksuun pilveen ja salaman leimaukset rupesivat välähtelemään. Mikon sydän jylähti pahasti. Kiirein askelin hän tuli pirttiin, missä Auno oli lukemassa Wegeliuksen postillaa.
— Ankara sadepilvi kohoaa etelästä, virkkoi Mikko melkein hätäisesti oven aukaistuaan. — Lähdetään kantamaan rukiita tuonne riihen etulatoon.
Juosten ryntäsi hän kuhilasten kimppuun ja sinne juoksi Aunokin. Mikko kahmaisi ruiskuhilaan syliinsä ja juoksi sitä kantaen latoon, samassa palaten toista noutamaan. Auno jaksoi kantaa vain puoli kuhilasta, mutta juosten hänkin vei kantamuksensa latoon ja juosten palasi. Molemmat ottivat kuin tulipalosta lyhteitä talteen, tuskainen ahdistus povessaan, kun taivas peittyi pilveen ja ukkonen likeni kiireesti. Nähtiin jo, ettei mitenkään kerjetä kaikkia saada.
Enemmät puolet rukiita kuitenkin oli ladossa, kun aivan pellon kohdalla välkähti kolminkertainen salama ja ukkonen jyrähti niin, että maa tuntui läikkyvän. Samassa tuli niin ankara tuulenpuuska, että kerralla pyyhkäsi kaikki ruiskuhilaat kumoon ja kuivat ohrakuhilaat otti ilmaan. Ne lensivät tuiskuna metsään. Valmiit kykäätkin se kaatoi ja levitti. Samassa seurasi tuulenpuuskaa kohiseva sade: vettä ja rakeita satoi kuin saavista kaataen. Rakeet olivat niin suuria ja lankesivat niin tuimasti, että sälöt sinkoilivat seinistä, ja maahan kaatuneista lyhteistä murensivat tähkät ja löivät maan sisään. Tuuli yhä yltyi ja kylältä vei huoneista kattoja. Kattotuohia lenteli ilmassa kuin varisparvia. Mikko ja Auno hyypiysivät latoon ja lyhdeläjän vieressä istuen ladon ovelta katsoivat ilmaan, missä ehtimiseen salama välähteli, ukkonen jyrähteli. Tuuli ja sade kohisivat koskena, niin että maa tutisi.