— Vuosia. Herra Jumala! Vuosia työtönnä! Mikä meidät hiljankaan perii!
— Ei työtönnä aivan, vaan suuria ponnistuksia kuului pitävän välttää.
— Sehän tuo on jotakin, kun edes johonkin kykenee. — Mitä se merkitsi, kun sanoit, että leikanneet ne olivat? Etkö sinä itse tiennyt?
— En… Sen tiesin, että rupesin leikkuupöydälle selälleni ja että peittivät kasvoni. Umpihupussa tunsin nukkuvani. Heräsin sitten vuoteellani, kuin unestani, ja vatsasta oli vaiva poissa.
— On niillä konsteja! Vuoteellasi heräsit kuin unestasi ja vaiva oli poissa! Ilmankos se tohtori oli niin ylpeä ja varma niistä tiedoistaan! sanoi Auno hymyillen ja lähti hakemaan Mikolle ruokaa.
— Minä täällä olen joka päivä käynyt kalanpyydyksiä kokemassa ja eilenkin sain kolmatta kilon painoisen säynäjän ja viisi pienempää, sanoi Auno pöydän luo kävellessään. — Tässä on sen suuren säynäjän puolikas. Se oli jo lihava ja paksu kuin sianporsas. Alahan syödä, minä tuon viiliä palan painoksi.
Mikko söi vain muutamia suupaloja rieskaa voin ja säynäjän kanssa ja maistoi viiliä. — En uskalla vielä kovin paljon syödä, sanoi hän laskettuaan lusikkansa pöydälle ja laittautui vuoteeseen.
Kahdeskymmenes viides luku.
Kun Mikko ei kyennyt riihenpuintiin eikä saatu ketään apulaista, joka Aunon kanssa olisi puinut, — Mikko olisi siinä tapauksessa korjannut olkia ja kahmerehtanut vointinsa mukaan apuna —, täytyi riihen puinti antaa Tuokkilan Jörkille urakalle ja luvata kolmannet osat jyvistä hänelle puintipalkasta. Sittenkään ei tullut puiduksi niin tarkasti kuin ennen Mikon puidessa. Paljon näkyi oljissa jyväisiä tähkiä ja pehkuissa jyväistä rusaa. Mikko siitä nureksi ja muistutti jokaisella riihellä, mutta Jörkki ävähti: — Minä teen, niinkuin teen, ja jos se ei vältä, niin saat hakea muita parempia. — Siihen täytyi Mikon tyytyä ja puiduksi ne tulivat. Sill'aikaa Mikko oli vointinsa mukaan Aunon apuna perunan nostossa. Perunat saatiinkin kuoppaan ilman urakkamiehen apua.
Nyt oli lokakuun ensimäinen päivä. Perunat ja nauriitkin olivat kuopassa, ja Kuurtajanjoesta saatuja kalojakin oli kaksi nelikon astiaa talvea varten suolassa. Tuuli oli ollut koko päivän idässä, satoi vettä ja väliin aina lumensekaista räntääkin. Raskaana huojui metsä ja mustat vaahtopäiset aallot vyöryivät lakkaamatta Koutajärven aavalla pinnalla. Mikko oli tänään vain kartanon tienoilla korjaillut kapineita talteen, etteivät jäisi talven alle. Illan pimettyä, kun Aunokin oli päässyt ulkoaskareiltaan pirttiin, Mikko sytytti tulen pöydällä olevaan lamppuun, jonka valossa aikansa kuluksi selaili sanomalehtiä. Lampun kohdalle lavitsalle istui Aunokin ja kutoi lampun valossa harmaata sukkaa Mikolle talveksi.