— Niin, ei tässä paljasta päiväpaistetta tule elämä olemaan. Ennenkuin nuo tureikot ovat paenneet ja jättäneet sijansa leipää kasvavalle viljalle, saa tässä aika lailla ponnistella.
— Kyllähän sitä mielellään tekee työtä, kun koti tuntuu kodille. Pakoon minä menisin sellaista onnea, jossa ei työtä olisi… — Oltuaan hetkisen ääneti Auno jatkoi:
— Kun lehmät vähän aikaa levähtävät, niin lypsän ja keitän juuston, oikein juhannusjuuston. Huomenna täytyy lähteä paimeneen opettamaan lehmiä näille oudoille laitumille.
Mikko pöytään istuessaan sanoi: — Huomenaamuna keitämmekin kalakeiton.
Lähden tästä heittämään verkkoja.
— Ai, ai! Sinne tulen minäkin mukaan, sanoi Auno ihastuneesti.
— Sinullapa on täälläkin onnelassasi ne tavalliset lauantaitehtävät: saunanlämmitys, lehmien hoito ja yhtä ja toista kahmerehtamista.
Auno katsahti aurinkoon ja sanoi: — Ho-hoi! Nythän on vielä päivää vaikka mitä tehdä! Ensi työkseni lähden laittamaan saunan lämmitä, hoidan karjan, teen ilta-askareeni, kylvemme, sitten lähdemme järvelle ja sieltä tultua keitän juuston. Eipähän nyt pimeä peloittane, jos aurinkokin laskeutuu.
— Tehdään niin, sanoi Mikko pureskellen voileipää ja Kuurtajanjoesta pyydettyä säynästä. Mutta kyllä ne nämä tämmöiset säynäät ovat edestämme haihtuneet. Sekakalojen varaan sitä nyt olemme joutuneet.
— Kaloja ne ovat muutkin kalat. Yksi hyvä ei palkitse niin montaa pahaa kuin Korholassa oli.
— Ja eipä se ole sanottu, että kaikki säynäjät ovat Kuurtajanjoessa.
Täältä järvestä ne sinnekin kohoavat. Voihan niitä olla täälläkin.