— Vaikka se olisi ollut kullalla kirjailtu, niin sitä ei olisi tiennyt kukaan, kun pojatkaan eivät neuvoneet minkäänmoisia kapineita huutokauppamiehille, sanoi Jertta, joka halkoja uuniin työntäessään kuuli Mikon arvelut. — Jos ne mitä kysyivät, niin kirosivat ja sanoivat: »Hakekaa, teillä on siihen aikaa». Huutokauppamiehet eivät näkyneet etsivänkään, kun näkivät, että jyvät ja perunat oli hävitetty — he eivät uskoneet mitään muutakaan toiselle kelpaavaa tavaraa olevan jälellä. Niinpä jäi saavikin navetan yliselle. Ei sekään niin kaiheessa ollut, ettei olisi löytynyt jos vähänkään olisi syrjäpaikkoja silmäillyt.
— Siinäpä onni potkaisi meitä, sanoi Mikko hyvillään ja rupesi roppelehtamaan rekeen pajuja. — Mutta se on ihmeellistä, kun se tuuli ei ole kattoja tainnut viedä mistään. Terveet näyttää olevan katot tuolla kylällä joka talossa, ja tuolla pajuja hakiessani silmäilin niittylatoja. Terveet näyttävät olevan katot tuollakin kyläläisten isolla niityllä… Se etu lienee ollut siitä perjantaisesta räntäsateesta. Se kun holvasi ne märiksi ja raskaiksi ja sitten toissayönä oli vähän kylmännyt, niin lujia niistä näkyy tulleen.
— Onnipa on, että niin on, sanoi Auno. — Se ei olisikaan lantin vahinko taloille, jos katot olisivat niittyladoilta menneet ja sitten semmoinen lumenpaljous täyttänyt ladot.
— Kyllä niissä lunta on sentään! Kyllä sitä ei isoa rakoa tarvitse, josta se sellaisella ilmalla lumi pääsee, mutta moninkerroin pahempihan olisi, jos katto puuttuisi.
Malla tuli ulkoa tunnustelemasta, jaksaako sitä lähteä kotiin, ja sanoi:
— Kävin tuota matkan suuntaa silmäilemässä, uskaltaisiko sitä lähteä paatostamaan kotimökille, ja kyllähän sitä muualta menee kun lähtee, mutta monissa nietoskohdissa se tulee nylä eteen. Niissä sitä joutuu uimasillaan vetäytymään.
— No elähän nyt kiirehdi, Malla, sanoi Mikko, kun tästä saadaan reki ja minä pistäydyn tuolla kylällä, — ehkäpä saan sieltä valjaita — niin panemme ruunan reen eteen, ja kyllä siihen sitten rantu saadaan. Vien perille asti.
— Sehän tuo on sitä parempi, sanoi Malla hyvillään. — Nämä kengät ovatkin niin lyhytvartiset räppöset, ettei paljoa tarvitsekaan lunta ennenkuin näihin yltä menee.
Malla näki nyt Aunon menevän navettaan ja hän lähti Aunon avuksi, kunnes Mikko joutuisi lähtemään.
Päivä alkoi jo käydä puolen rintaan. Taivas oli ylt'yleensä hienossa sileässä pilvenkihnassa. Aurinko näkyä ullotti kuin sumun läpi, ja koko ilma näytti olevan hienoa untuvaa täynnä. Mikko oli saanut kylältä hevoselleen valjaat ja kopperehti sitä kiireimmän kautta valjaisiin. Malla tuli Aunon saattamana reen luokse ja istui rekeen. Mikkokin sai ohjakset suoriksi, ohjasi hevosen tielle, istahti reen laidalle ja sanoi: