— Nyt näkyy ilma muuttuvan. Saattaa käydä niinkin, että tämä lumi sulaa vielä pois. Pitää minunkin ruveta liikkumaan hevosella, jotta saadaan ne elämisen vähät sieltä autiosta mökistä kotiin ja puitakin kotiin. Ken tietää, jos vielä pitkäkin kelirikko tulee.
— Eihän sitä tiedä. Eihän sitä tiedä muuta kuin sen minkä näkee, sanoi Malla. — Tässä Mäkelässä ja ylipäätään koko kylällä ei kelirikko saa suurta kummaa, kun on niityt likellä ja kovat maat puumetsiin.
— Saahan sitä kyllä sulallakin siksi että aikaan tulee, mutta lumikelihän se parempi olisi kun ei ole niitä kärryteitä, sanoi Mikko, kaivoi tupakkaneuvot taskustaan, sytytti piippunsa ja rauhallisena veteli piippuaan ruunan kävellä kupsutellessa melkein polveen yltävässä lumessa.
Pitkän äänettömyyden perästä Malla sanoi:
— Minä sitä en oikein usko, että tämä lumi tänä syksynä enää sulaa kaikki, kun tässä metsän sisässäkin, johon ei tuuli ole tuonut eikä tästä vienyt, on melkein hevosella polveen.
— Elähän sano, virkkoi Mikko katsellen taivaalle. — Vettä tuntuu jo vihmovan, puoleltapäivin näkyy lientyvän satamaan: ei näy aurinkoakaan enää, ja koko ilma on niin raskaan näköinen. Kun näin tuuman takeesta aloittaa sateen, niin sitä saattaa kestää kauankin, ja heti se tuommoiseen hätylumeen toki tehoaakin, kun alla on sitäpaitsi vielä sula ja kesän jäleltä lämmin maa. Jos rupeaa etelästä raskaasti tuulemaan ja satamaan, niin siinä lumi joutuu kahden tulen väliin. Nyt on toista kuin keväällä. Keväällä on lumen alla kylmä, routainen maa, joka ei anna pienintäkään apua lumen sulamiselle altapäin. Sulamisen täytyy tapahtua yksinomaan päältäpäin.
— Mutta silloin on päivä pitempi ja auringon paiste voimakkaampi.
— Auringonpaisteella se ei nyt sula, vaan se sulaa vesisateella ja etelätuulella. Jos vettä rupeaa oikein lätisten satamaan, niin saatte nähdä, että tulevana pyhänä ollaan sulajalassa.
— Niin. Ihmeellisethän ne ovat Luojan työt. No nythän sitä päästään kotimökille ihan tuossa tulleessa paikassa. Tuossa tuon kuusen takana tienmutkassa on jo peltotilkun veräjä.
— Eihän sinne kovin pitkältä enää liene. Niinhän tämä päästiin kuin nauramalla, kun hevonen saatiin eteen. Mutta totta tosiaan, nythän rupeaa satamaan ihan uskolla, sanoi Mikko, kun rupesi suuria vesiä tulla lopistamaan alas ja taivas synkistyi mustaan, raskaaseen pilveen.