— Annahan kuitenkin, minä koetan sinun viikatettasi. — Sitten hän hujautti muutamia kertoja ja sanoi:
— Hyvä viikate. Onko tuolla aukealla kiviä?
— Ei ole. Tuolla metsän laidalla on joku, mutta se on niin suuri, että siihen ei pöljäkään lyö viikatettaan.
Sen kuultuaan mies nakkasi harmaan lättälakkinsa maahan ja lähti noin viidenkymmenen sylen päässä edessään olevan ladon editse laistansa painamaan. Mentyään parisataa askelta ladon ohitse kääntyi hän takaisin.
Nähtyään sen Auno iloisesti nauraen sanoi:
— Tuostako se Jumala meille niittäjän viskasi?
— Pudotti kuin pilvestä, ja kyllä tuo vaan sitä näkyy saattavan tehdä.
— Kyllä, sanoi Auno, mutta ei ollut sen paremmin siitä niittäjästä tietäkseen, niitteli vain järjestään.
Mies saapui Jertan luokse, paitansa hihalla pyyhkäisi hikeä otsastaan, katsahti siten jälelleen, missä näkyi jo kolmen sylen levyinen suora uoma, jonka keskellä oli valtainen aalto katkennutta heinää. Sitten hän tarjosi viikatteen Jertalle ja sanoi: — Hyvä viikate… Mutta eikös se siltä näytä, että tämmöisen pojan matkaan saattaisit lähteä keittäjäksi?
— Ei passaa kaikki jauhot talkkunaksi, sanoi Jertta nauraen ja liippaili viikatettaan.