Auno tuli nyt Jertan ja miehen luo ja sanoi:
— Mistä ja kuka ja mihin olette matkalla?
— Olenpahan tuolta Sankarilahden kylältä. Olen tuon Toivolan nuoren emännän veli. Ne pääsiäisen aikana kulkivat siellä kylillä ja sanoivat, että jos minä tulisin kesällä niittämään, niin arvelin käydä heille hosumassa.
— Mutta kun meillä ei toden teolla ole miestä minkäänlaista, niin etköhän rupea meille niittämään.
— No eihän tuota minulla ole pestiä Toivolastakaan eikä aivan varmaa lupaakaan, sanoi mies. Sitten hän tekeytyi leikillisen näköiseksi ja sanoi:
— Kyllä te saisitte minun vanhemman veljeni niittäjäksenne, mutta siitä ei olisi tämän neidin kanssa ajan ratoksi käsertelijäksi, sillä on eukko ja kolme lapsen sommeloa.
— Käsertelyn vuoksi me täällä kyllä tullaan toimeen, mutta muuten. Etkö todellakin rupea niittämään? Palkkasi maksetaan puhtaana rahana, vaikka joka ilta.
Mies punalti päätään, viskasi lakkinsa maahan ikäänkuin vihassa ja sanoi:
— No, samapa on! Mutta sinä, neitikäinen, kun heitetään leikki pois, niin saat hankkia haravan avuksesi. Jos niittynne eivät liene hyvin kivisiä, niin minä takaan, ettet tarvitse viikatetta tänä kesänä etkä jouda kauas marjailemaankaan.
Sen sanottuaan hän lähti äskeisen laisiinsa sivua painamaan. Vihaisesti äänsi viikate sakean heinän juuressa ja vankka suora aalto rupesi syntymään jälelle.