— No lähdetään sitten, sanoi Juhani, nakkasi viikatteensa ja liippansa mättäälle ja lähti Aunon jäljessä raskain askelin astua junttailemaan.
Edellä kävelevä Auno huusi loittona olevalle Jertalle:
— Jertta, arvaapa mihinkä me menemme!
— Hän pysyköön täällä, hänellä on urkkona saada heinät luo'olle ennenkuin annetaan murenaakaan ruokaa, sanoi Juhani siksi kovalla äänellä, että Jerttakin sen kuuli.
— Katsotaanpa, eikö siinä urakassa ole välipuheita! sanoi Jertta nakaten haravansa käsistään ja lähti juosten mennä huurottamaan kotiin.
Auno siinä Juhanin edellä kävellessään puheli:
— Jos tuota menoa ruvennee niitto menemään ja tätä ilmaa piisannee, niin meillä ei heinäntekoa riitä kovinkaan moneksi viikoksi.
— Kyllä minä sen sanon, virkkoi Juhani — että kun menette Jertan kanssa urakkaan, että hoidatte heinät, jotta minä saan vain niittää ja niittää, ja jos niittynne eivät liene kovin kiviset, niin summassa sanon, että teillä ei ole niin paljon niittyä, että kolmen viikon perästä ei olisi joka ikinen karva poikki.
— Ei niissä kivet haittaa.
— Mutta onhan teillä noita vaaranrinneniittyjäkin. Mikä niistä olisi kivet viennyt?