Juhani ja Auno olivat istuneet ladon kynnykselle, jalat ulospäin, ja Matti Aunon viereen, mutta Jertta seisoi vielä ulkona ladon edessä katsellen, miten hän siihen istuisi, kun aukko oli Juhanin ja Aunon välillä.
Juhani kiirehti sanomaan:
— No, sovithan tähän sinäkin, moinen Pörönperä.
— En minä ole mikään Pörönperä.
— Niin todellakin, Herttahan sinun nimesi kuului olevan, kun minä oikein muistan — Hertta-rouva.
Jertalta pääsi nauru ja hän sanoi:
— Sattui ihan kohti. Kyllä olisi kätilö saanut syntymälämminnä puristella sitä sinun päätäsi visummaksi. Kovin on hatara.
— Ei. Hatara on hyvä. Siihen ei vastaa elämän surut eikä murheet eikä ilotkaan. Saattaa elää päivän semmoisena kuin se on käsissä, huominen tulkoon tuumineen…
Kun kahvi oli juotu, nousi Juhani, otti viikatteensa ja liippansa ja sanoi:
— Onko tuolla toisella alalla mitään rajamerkkiä, mihin asti se yltää?