— On. Tuolla tuo iso tasalatvainen koivu on sen alan pisimmässä nurkassa. Siitä katkeaa näitten syrjissä olevain alain raja viistoon puolelle ja toiselle, kyllä sen siellä näkee, sanoi Auno.
— Ehkäpähän asia tekijänsä opettaa, sanoi Juhani ja lähti viikate olalla verkalleen kävellä vätöstelemään heinikon laitaa kohti. Heinikon laidassa hän seisahtui, liippasi viikatteensa ja lähti yhtä reippaasti painumaan latoalan halki kuin tänäkin aamuna niittotaitoaan Jertalle näyttäessään.
Viides luku.
Juhannuspäivänä ennen puoltapäivää ne pohjolan nimismiehen värväämät miehet saapuivat nimismiehen asunnolle kysymään, lähdetäänkö matkalle jo tänäpäivänä. Mutta nimismiehen luo oli saapunut valtion lähetti, jonka pitikin toimittaa se rajankäynti eikä nimismiehen, joten herroilla oli yhteistä toimenpidettä koko päiväksi, eikä kuulunut lähdöstä mitään. Oli ilta jo likellä, aurinko suurena, punaisena ja pyöreänä hiljalleen vieri lähellä metsän latvoja, kun nimismies sen valtion herran kanssa tuli kartanolla istuskelevien ja keskenään iloisesti tarinoivien miesten luo ja sanoi:
— Kuulkaahan nyt, miehet rakkaat! Minä en tule lähtemäänkään sinne rajalle, sinne lähtee tämä hallituksen sitä varten lähettämä herra. Mutta kun minä en sinne itse tule, niin minä pyytäisin teitä palvelukseeni. Kuulkaahan nyt! Siellä sen rajan seuduilla, jota te tulette avaamaan, harjoitetaan ihan jumalattomasti porojen varkautta. Tuhansittain vuodessa varastetaan takapuolen rajan poroja. Kymmeniä perheitä tuolla puolen rajan elää aivan sillä, siellä on kymmeniä miehiä, joitten syntejä on saatu niin paljon ilmi, että miehet voidaan vangita, missä vain Suomen puolessa tavataan. Niin, jos te niitä tapaisitte, niin minun vastuullani vangitsisitte ja lähettäisitte ne minulle. Olen tämän valtion herran kanssa tuumannut siitä asiasta, mutta hän sanoo, ettei hän voi uskoa ruokatarpeitten laittamista muille, koska hän ei aina ole rajalla, vaan te tulette aina olemaan rajalla. Täällä lähempänä rajaa Kurtinjoen kylässä ja Vaatimen-ojan kylässä on miehiä, jotka tarkoin tuntevat ne miehet, jotka meidän on valta vangita, jos ei sattuisi niitä uudelta rikokseltaan tapaamaan. Tämän valtion herran kanssa olemme tuumanneet, että tämä ottaa niitä miehiä työmiehikseen, ne kun juuri ovat innokkaita itsestään käymään asiaan. Niille rajan lähellä asuville se varastus juuri onkin kovin painajainen. Ovat monelta ja monesti vieneet koko karjan niin puhtaaksi, että armeliasten ihmisten on pitänyt lahjoittaa poroja, jotta on uudestaan päästy alkuun.
— Minun kohdalleni ei tarvitse toista. Jos tapaan rosvon, joka todistetaan varmasti rosvoksi, niin jo tarttuu ja pysyy myös, olkoon hänellä vaikka syli silmien väliä, sanoi Mikko tulistunein kasvoin ja kouriaan puristellen, juuri kuin koettaakseen, onko niissä vielä entinen tarmo.
— Se on hyvä, sanoi nimismies ystävällisesti, tuli Mikon luo ja taputteli Mikkoa olalle.
Kurtinjoen kylästä saatiin miehiä ja Vaatimen-ojan kylästä saatiin viimeiset tarvittavat miehet, vieläpä kaksi ikämiestä, jotka olivat olleet mukana silloin, kun tunturien huippuihin oli rajamerkkejä lyöty. Ne muistivat matkat ja niistä mihinkin paikkaan ruokatarpeita saa.
Nyt lähdettiin kahdenkymmenen miehen voimalla hyvin raskaat kantamukset olalla kiirehtimään kymmenen peninkulman päässä olevaan Orjanpää-tunturiin, jossa piti olla heinäkuun ensimäisenä päivänä. Kun valtion herra tyhjänä, ilman mitään kantamusta, pitkillä säärillään kävellä roikki, niin miehille, joille oli kantamuksia sälytetty, tuli ensimäisellä peninkulmalla hätä, ja he sanoivat yhdestä suusta palaavansa paikalla takaisin, jollei anneta levätä ja muuteta kulkua hiljemmäksi, he kun muka eivät ole tehneet sitä pahaa, joka pakottaa tänne erämaahan hengenrajoja myöten uupuneena kuolemaan.
Herra istui sammaloituneelle puunrungolle, pyyhki silkkiseen liinaansa kasvojaan ja sanoi ystävällisesti: