— Minun kyllä täytyy päästä sinne huomiseksi, mutta jääköön teille näistä opasmiehistämme toinen, ja toinen lähtee minua opastamaan. Tulette sitten kun jaksatte. Otamme parin päivän ruokatarpeet mukaamme… Timo lähtee minulle oppaaksi ja Aaro jää tänne jälkijoukkoa opastamaan.
Timo tukki nyt laukkuunsa ruokatarpeita pariksi päiväksi, kuten herra oli sanonut, sitoi laukun selkäänsä ja sanoi:
— Mitäpäs muuta kuin tie eteen ja keppi käteen.
Timo lähti työntymään metsään. Kun herra tiesi, mitä kohti oli kuljettava, kiirehti hän Timon edelle ja lähti ikäänkun vihassa astua heittelemään. Risut ruskivat vain menijäin jaloissa. Kun se ruskamisen ääni kiireesti eteni ja kävi kuulumattomaksi, niin joku sanoi joukosta:
— Kyllä siellä Timon pinta rupeaa höyryämään.
— Hm. Kyllä siellä on semmoinen Timo matkassa, että sitä ei herra vaahteen aja, sanoi Aaro.
— Se onkin oikein, sanoi joukosta joku. — Se onkin kirottua noilla herroilla, että niillä on olevinaan aina kiire, niillä on aika ostossa. Tuokin kun olisi viikon puoliskon lisäaikaa varustanut matkaansa, niin ei olisi kenelläkään kiirettä.
— Helsingin herrat eivät kykene arvostelemaan etukäteen, mitä tällaisilla erämaantaipalilla tarvitaan. Ei tuokaan niin höperö ole, että olisi määrännyt vajaassa kahdessa päivässä kuljettavaksi tämän kymmenpeninkulmaisen taipaleen, jos olisi tiennyt ja osannut arvata nämä matkat.
— Sitten se pahinta vielä, että ne eivät ota lukuun sitä, että toisilla on kuoleman kuorma kantamusta selässä ja itse roikkivat vain tyhjänä.
— Siitä ne tuskin älyävätkään mitään, sanoi Aaro ja nousi istumasta.