Miehet riisuivat taakkansa ulommaksi nuotiosta ja tulivat nuotion luokse, jonka toisella puolen oli kolme oksaista tunturikuusta, joitten oksat olivat nuotion puolelta karsitut miehen korkeudelta. Siellä kuusten juurella, pää kuuseen nojaten, puoliselällään rötkötti suuri ruskeanuttuinen mies mustat, hankuroisiin yltävät saappaat jaloissa, ja kellon vitjoissa oli senkin seitsemänlaisia hetaleita. Ne reklottivat monitähtisinä kiiltäen tummien liivien rinnalla. Sitä kummaa otusta miehet hieman katselivat senkintähden, että se heidän tullessaan ei siitä hievahtanut edes sen vertaa, että olisi jotakin nähnyt, siinä vain vätkötti. Hieman naurussa olevasta suuresta suusta näkyi ruskeat, leveät kuin hevosen hampaat, ja työkirveellä tehdyltä näyttävän tummanruskean nokan juurelta näkyä moljotti pari ruskeanharmaata laiskaa silmää.
Sitä miehet katselivat kuin lehmä uutta konttia. Mutta valtion herra katkaisi sen vaitiolon sanoen:
— Nyt, miehet! Kumpi on ensimäinen, syöntikö vai nuotioitten teko? Täällä tunturimaailmassa tuntuu olevan yö kylmä. Viime yönä oli meillä työtä tuskaa tässä tarjetessa, vaikka nuotio paloi. Tähän ei sovita kaikki yhdelle nuotiolle, ja uusi nuotio tähänkin täytyy tehdä. Loppuvan tuo entinen näkyy, mutta onpa se vuorokauden kestänytkin.
— Nuotiot ne ovat ensimäiset, kuului monen miehen suusta, ja kaikki rupesivat kantamuksistaan päästelemään kirveitään.
Alempaa, noin sadan askeleen päästä, näkyi kuusikkometsää ja suuria honkia. Sinne lähtivät nyt miehet kirveineen. Kohta rupesikin lätisevä kaiku leviämään ilmaan ja hongat kipeästi räsähdellen kaatuivat maahan. Kuusiryhmän keskelle tekivät miehet kaksi vankkaa nuotiota pääksekkäin ja nuotioitten kumpaisellekin sivulle tehtiin kuusista ja kuusen havuista noin neljän kyynärän etäälle nuotioista miehen korkuinen visu seinä, jonka sivulle laitettiin näreitten lehvistä ja lehtioksista pehmeät vuoteet. Sen tehtyään rupesivat miehet palavia tervassästyjä tukkimaan nuotioiden rakoon, saadakseen ne syttymään.
Kuusikon keskeen ilmestyi nyt paksu savupatsas, joka kaaretellen hiljalleen kallistui etelää kohti. Tämän nähtyään valtion herrakin tuli nuotioitten luo, jossa miehet jo loikoivat, ikäänkuin nähdäkseen tuliko tästä kalua. Timolta kyseltiin, mikä kumma elävä siellä nuotion sivulla on. Timo ilmoitti, että se on valtion herra sekin, tuolta toiselta puolen rajan. Tuli sekin pitkäsaappainen ja nauraa hörhötti kuin hevosen varsa.
— Tämmöinen se metsämiehen talo on ja olla pitää, alkoivat miehet innoissaan kertoa nähtyään valtion herran. — Tämmöisessä talossa sitä tarkenee talvisenakin yönä. Katsokaas, kun tässä yhtämittainen liekotteleva tuli tulee näin korkealta ylhäältäpäin maata vasten lämmittämään ja tässä tämä visu seinä kuurtaa lämpöä, niin tarkenee talviyönäkin ihan pöksyittä. Teillä oli viimeyönä kylmä, kun nuotio oli alhaalla ihan maaperässä eikä ollut tätä seinää vastassa. Tuli veti syrjästä tulevaa kylmää ilmaa teidän kauttanne tuleen, joten tulitte olemaan katkeamattomassa viimassa.
— Ei Timo tehnyt meille tämmöistä.
— Minä en jaksanut, sanoi Timo hieman ärtyisesti ja kellahti selkäpiilleen nuotion havuvuoteelle varsin näyttääkseen, että hän ei enää välitä mistään mitään.
Aaro otti pienellä lastulla nuotiosta tulta piippuunsa ja sanoi: