— Minä luulin leikiksi tämän kauppahomman, mutta tosi tästä sittenkin taitaa tulla.
— Ei se jouda nyt leikiksi, sanoi Ledenberg vakavasti ja rupesi Mikon kanssa hiljalleen puhua rupattelemaan jokapäiväisistä pikkuasioista.
Kun konttoristi oli muutaman rivin kirjoittanut, katsahti hän
Ledenbergiin ja Mikkoon ja alkoi lukea: »Minä allekirjoittanut myyn
Mäkelän tilan numero neljä, Kaislarannan kylässä, Sukevan läänissä,
Kalisten kihlakunnassa, ostajalle Mikko Mäntylälle ja hänen
vaimolleen…»
Konttoristi katkaisi siihen lukunsa ja kysyi:
— Mikä se on emännän nimi?
— Aunoksi sitä on kutsuttu, omaa sukua Turunen, sanoi Mikko tyynesti.
Konttoristi taas kirjoitti muutamia rivejä ja luki: »— — — Mikko Mäntylälle ja hänen vaimolleen Agnetta Mäntylälle, omaa sukua Turuselle, välillämme sovitusta kuudentuhannen kolmensadan markan kauppahinnasta, jota kaupan aikana maksetaan tuhat kolmesataa ja loput…»
Siihen katkesi konttoristin luku, kun ovesta tulla syöksähti Auno kirkkaine kahvipannuineen ja iloisesti huudahti:
— Ja eivätkös jo kirjoita kauppakirjaa! Mutta tokkohan ne minusta ovat tietävinäänkään, vaikka minähän sitä olisin oikea Mäkelän perillinen. Minä olen siihen syntynyt ja siellä kasvanut, eivät ole jalkani sitten jatkuneet.
— On täällä kirjassa jo yksi Agnetta Turunen, sanoi konttoristi ystävällisesti naurahtaen.