Miehet taipuivat siihen hommaan mielellään, ja kohta näkyi seitsemän kullanhohtavilla lohen kappaleilla täytettyä kattilaa kiehumassa, eikä puhuttu mistään muusta kuin lohista. Aaro tiesi kertoa oikein niitten tarinan, miten niitä kesän tullen Valkeastamerestä nousee tänne suunnattomat määrät. Tultuaan ne hävittävät kaikki pienet kalat ja sammakotkin. Ne ovat niin tavattoman nälkäisiä, että ne nielevät vaikka kirveen. Ja kun niitä ei koskaan pyydetä, niin ne eivät pettämisestä tiedä mitään. Lohia eivät täällä pyydä lappalaisetkaan, ne pyytävät vain siikoja, lohi on heidän mielestään liian rasvainen. Ja totta onkin, ei sitä keitettyä lohta monesti syö vatsaansa täyteen, mutta siikaa ja haukea ja harria syö kolmesti päivässä.
Mikolla ja Väinöllä oli yhteinen keitto. Kun se oli tullut kypsäksi, sanoi Mikko: — Malttaa köyhäkin keittää, mutta ei jäähdyttää. Sen sanottuaan hän leipineen istui kattilan viereen. Siihen istui Väinökin, nosti nyt kattilasta lohenpalasen tuohilevylle jäähtymään ja sanoi naama vakavana: — Sinä minun ihanaiseni! Oi kuinka kaunis ja suloinen sinä olet! Sydämeni pohjasta sinua suutelen ja sylini syvimpään syvyyteen kätken.
Väinön käsiä rupesi nyt vetämään lohen kämpäleeseen.
Pian pulluilivat kaikkien suut samassa toimessa niin hartaasti, ettei mitään puhelua joukosta kuulunut. Väliin sentään Venäjän herra molautti suurta kieltään ja nauraa hörhötti mielissään.
Aaro pääsi kaikkein ensimäiseksi syömästä, hyppäsi ylös ja sanoi:
— Nyt on paras kalansyöntiaika, ei saa olla laiskana! Ne siinä kuuden ja yhdeksän välillä ovat nälkäisimpiä.
Hän viskasi uistimensa veteen ja alkoi virvellään vedellä, mutta ei kuulunut mitään. Aaro antoi virran viedä uistintansa uloskinpäin, mutta menestys oli yhtä huono.
— Minä pelkään, että ne kaipahtivat savuja ja tulia, sanoi Aaro tuokion perästä, veti uistimensa maalle ja käveli rantaa myöten sadan askeleen verran ylemmäksi. Kun hän viskasi sieltä uistimensa jokeen, tarttui heti suurin kaikista lohista, joka oli viedä Aaron mukaansa jokeen. Mies sai kuitenkin vieressään olevasta mättäästä kiinni. Ei raukaissut toisiakaan miehiä. Sikäli kuin pääsivät syömästä siirtyivät he Aaron onkimista katsomaan. Ja ennenkuin aurinko oli lakannut puitten latvoihin paistamasta, oli joka miehellä oma lohi. Niitä kitusista kantaen miehet tulivat tulille ja rupesivat tekemään yönuotioita.
Kun nuotiot oli tehty ja äskeisiä keiton tähteitä iltaisen nimellä viimeistelty, asetuttiin yöteloille. Mutta Suomen herra otti puheeksi kysymyksen, missä järjestyksessä ja miten tänne ruokavaroja saadaan. Sen tiesi Aaro ja Timo, että vähintään yhdeksän tai kymmenen päivän muona tarvitaan, ennenkuin ollaan Kemijoen latvan kohdalla Korvapuolitunturissa, johon Kemijokea voi nousta venheellä niin lähelle, että on vain neljä tai korkeintaan viisi peninkulmaa rajalle. Ja kun nyt on mukana korkeintaan vain viiden päivän eväs, niin on saatava viiden päivän eväs lisää.
Päätettiin jakaa miehet siten, että kuusi miestä lähtee Vaatimenojan kylästä noutamaan tänne lisäeväitä, kuivia poronlihoja, leipää ja voita, ja rajalle jäävät siksi aikaa vain toiset kuusi miestä. Päätettiin myös, että herra suunnilleen kymmenen päivän kuluttua on Kemijoen latvassa mukanaan vähintään neljän viikon muonavarat, joilla päästään Paatsjoelle, minne saadaan Inarista ruokavaroja venheellä ihan rajalle asti.