— Jospa olisi Luojalta se armo, että tämä viikko olisi poutaa, niin meidän heinäntekomme menisi kuitiksi.
— Mistä meillä koko viikoksi olisi heinäntekoa? sanoi Juhani. — Kun tuo ala tuolla lahdenperässä lienee aholaisten, niin eihän tässä ole kuin kaksi kokonaista alaa. Tämän alan tähteen pyyhiskelen tässä tänä iltana, tuo menee huomenna, tuo viimeinen ylihuomenna ja silloin ollaan selvät tervaksista.
— Tuota perkkiöalaa et, kuule, pyyhkäisekään päivässä, sanoi Jertta, — siinä on kantoja, kun se on isävainaan perkkaama.
— Isämeidän perkkaama. Enhän minä kantoja niitä, älä luulekaan. Minä niitän vain heiniä, kannot jätän sinun isämeidällesi, jatusti Juhani virnistellen ja lähti niittämään.
Auno istui vielä Jertan kanssa ja he katsoivat varsin tahallaan, kun
Juhani rupesi niittämään ja niitti kuin kilvassa.
— Se kunniakseen koettaa, kun tietää ettei yhdessäkään talossa tällä viikolla lopu heinänteko, päästä ensiksi irti, vaikka on yksinään varsinaisena niittäjänä, sanoi Jertta.
— Hm! Uskonpa, ettei Juhani paljaasta rahapalkasta olisi noin ahne ja kaikessa kotiinpäin. Tässäkin sadeviikolla paikkasi latojen kattoja ihan itsestään. En älynnyt esittääkään. Luulenpa, että Juhani toivoo sinusta parempaa palkan lisäystä kuin rahaa.
— Minusta? Hui, hai! Jo on mies mieltä vailla, kun siinä toivossa puskenee.
— Niin, mutta luuletko Niemelän Erkistä saavasi paremman miehen? Uneksit pääseväsi rikkaaseen taloon miniäksi, mutta muistahan sananlasku: »Niin on miniä miehelässä, kuin on koira kahlehissa». Kaksi köyhää on paljon onnellisemmat kuin rikas ja köyhä yhdessä. Kyllä Jumalalla on rikkautta, kun kahdella köyhällä on rakkautta.
— Heitä jo höpinäsi! Akkaiselle puhemiehelle pannaan halko häntään.